Tuorein sisältö

Muovisten pelikitaroiden paluu alkaa näyttää todennäköiseltä

13.01.2015 klo 16.18 | Luettu: 7863 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Monet hylkäsivät muovikitaransa ja rumpunsa kellarivarastoon tai kirpputoreille muutama vuosi sitten, kun Guitar Hero - ja Rock Band -huuma laantui. Uskollisia pelaajia kuitenkin löytyy yhä heitäkin ja Rocksmith on pitänyt genreä hieman hengissä. Pikkulinnut ovat jo jonkin aikaa visertäneet, että tänä vuonna jompi kumpi tai molemmat pelisarjat tekisivät paluuta ja jonkinlainen merkki siitä voi olla sekin, että Rock Bandiin on tulossa lisää soitettavia kappaleita - ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen.

Kotaku kertoo, että soitettaviksi saapuu tammikuun 21.päivä kaikkiaan kolme viisua (1,49 eur/kpl):

Arctic Monkeys – "R U Mine?"
Avenged Sevenfold – "Shepherd Of Fire"
Foo Fighters – "Something From Nothing"

The Geek Culture on kirjoittanut pidemmän (ja typerästi monelle sivulle jaetun) artikkelin siitä, miksi he uskovat, että muovisoittimet -tai ainakin kitarat- tekevät paluun olohuoneisiin tänä vuonna.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Vuoden ensimmäinen N... PC:n Grand Theft Aut... >

Keskustelut (5 viestiä)

Örh

13.01.2015 klo 17.52 5 tykkää tästä

Rocksmith ja aito skitta eikä mitään lelua.
lainaa
nsdpfjpio

13.01.2015 klo 18.05 1 tykkää tästä

Rocksmithiä ei kukaan pelaakaan
lainaa
Nope

13.01.2015 klo 21.58

Juu ei kiitos, pysyköön yks aikansa elänyt kikkailu ilmiö vaan kuolleena.
lainaa
M454

14.01.2015 klo 12.00 4 tykkää tästä

No joo, rocksmith on niille jotka oikeasti haluaa opetella kitaran soittoa. Ei hyvä bile pelinä. Guitarherot ja Rockbandit taasen olivat bilepelejä. Että niin.
lainaa
Pentti

16.01.2015 klo 17.03 1 tykkää tästä

Örh kirjoitti:
Rocksmith ja aito skitta eikä mitään lelua.

Tämä on edelleen niin väsynyttä, ja pätee niin moneen genreen; yhtälailla voisi kommentoida ettei mitään änäriä, vaan oikeat luistimet jalkaan, tai ei mitään autopelejä, vaan itse vaan ratin taakse rälläämään.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova