Tuorein sisältö

Foxin asiantuntija pahoitteli Mass Effectin kutsumista pornoksi

26.01.2008 klo 21.26 | Luettu: 7852 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vaikkei Fox-uutiskanava itse ole vielä vastannut EA:n oikaisupyyntöihin, on kohua herättäneessä uutislähetyksessä asiantuntijana toiminut Cooper Lawrence myöntänyt mokansa, kertoo New York Times.

"Neiti Lawrence sanoi, että kun kiistat hänen lausunnoistaan alkoivat, hän katseli Mass Effectin pelaamista kaksi ja puoli tuntia. 'Ymmärrän, että puhuin ohi suuni', hän kertoi. 'Kadun sen sanomista ja nyt kun olen nähnyt pelin ja sen seksikohtaukset, koko touhu on täysi vitsi. Ennen showta kysyin joltakulta mitä he olivat kuulleet ja he kertoivat sen olevan kuin pornoa. Mutta eihän se ole. Olen nähnyt Lostin jaksoja, joissa on rajumpaa seksiä."

Viime maanantainen uutislähetys aiheutti pelaajien protestin, joka toteutettiin antamalla Lawrencen kirjoille sarkastisia sekä tyrmääviä arvosteluita Amazonin verkkokaupassa.

Aikaisemmat uutiset aiheesta:
- Fox heitti Mass Effect -pallon EA:lle
- Mass Effect -seksikohu ei kuole
- Televisiokanava Fox jatkaa SexBox-skandaalia

V2.fi | Manu Pärssinen
< Näin syntyy Zero Pun... Rez tulossa myös mui... >

Keskustelut (11 viestiä)

zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

26.01.2008 klo 21.56

Minkä takia tuon edes piti mennä puhumaan jostain pelistä josta se ei tiedä hevonpersettäkään? Idiootti.
lainaa
erkki

26.01.2008 klo 21.56

Nonioin. Tällästä se on kun on Amerikka täynnä pelivihaisia politiikkoja jotka eivät tiedä mitään.
lainaa
Mohomaha

Rekisteröitynyt 20.01.2008

26.01.2008 klo 22.05

Joo kyllä siellä jenkkilässä nykyään syytetään pelejä pitkälti kaikista epäkohdista... Peiliin saisivat kattua
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

26.01.2008 klo 22.10

Hienoa, että Cooper myöntää rehellisesti virheensä. Eiköhän hän ole myös rangaistuksensa saanut, kiitos pelaajien loanheiton. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja kirjan myyntiluvut.
lainaa
hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

26.01.2008 klo 22.20

Taktinen veto Cooperilta. Kun on pistetty pientä myllyä pyörimään ja saadaan porukkaa barrikadeille, perutaan puheet ja pahoitellaan ja kaikki lakaistaan maton alle? IMO saisi vielä "kärsiä" hölmöilystään vielä tovin, mutta kiva jos on oikeasti pahoillaan ja asenne pelejä kohtaan vaihtuu.
lainaa
shaminy

Rekisteröitynyt 23.01.2008

26.01.2008 klo 22.52

Olisiko ensin kannattnut katsoa 2 ja puolituntia Mass Effectin pelaamista ja sitten vasta mennä asiantuntijaksi TV-Väittelyyn...
Noh hyvä sentään että myönsi virheensä. Foxihan ei koskaan myönnä olevansa väärässä.
lainaa
Vieras

27.01.2008 klo 00.55

Tutkikaapa millaista paskaa FOX News Networks suoltaa ilmoille. Kysessä on itseasiassa pelkkä republikaanipuolueen loanheittokone ja muina aikoina toimisto yleensä liioittelee, joskus jopa puhtaasti valehtelee, vain että saisi lisää katsojia. Vähän kuin seiska olisi poliittisesti puolueellinen ja sillä olisi oma kanava.
lainaa
KingPlayer91

Rekisteröitynyt 26.01.2008

27.01.2008 klo 10.00

Vielä kun Fox myöntää virheensä on koko jupakka ohi. Mutta on se hyvä että Cooper tunnusti erheensä, olisi tosiaan kannattanut katsoa sitä peliä tarkempaan ennen kuin lähtee haukkumaan sitä.
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

27.01.2008 klo 12.48

Eka paasataan ja sitten vasta tarkistetaan faktat. Way to go
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.01.2008 klo 21.03

"Ennen showta kysyin joltakulta mitä he olivat kuulleet ja he kertoivat sen olevan kuin pornoa."

Näinkös ne asiantuntijat toimivatkin. Hitto, taidan olla itsekin monen asian asiantuntija! :)
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.01.2008 klo 03.05

Todennäköisesti FOX:n henkilökunta nopeasti briiffasi hänet kaikella paskalla ennen lähetyksen alkua ja tämä "asiantuntija" luottaa siihen toki täysin ilman että edes harkitsee vilkaisevansa itse peliä.

Akka saisi mennä uudelleen tuohon FOX Newsin roskashouhun ja siinä he kaikki yhdessä juontajineen ja keskustelupaneelissa olleiden retardien kesken myöntäisivät puhuneensa täyttä paskaa ilman minkäänlaista perustaa ja pyytäisivät anteeksi.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova