Tuorein sisältö

Shenmue 3 -kampanja rikkoi viiden miljoonan rajapyykin - uusi traileri ja Twitter-tapahtuma! (päivitetty)

15.07.2015 klo 19.00 | Luettu: 4009 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Shenmue 3:n joukkorahoituskampanjan lahjoitusten summa ylitti tänään viisi miljoonaa dollaria. Kampanja on nyt ylittänyt kahden miljoonan tavoitteensa 2.5-kertaisesti, ja niinpä loppurutistuksen kunniaksi pelistä päätettiin julkaista uusi traileri.



Uusi maistiainen esittelee kohtauksen, jossa Ryo ja Shenhua ovat saapuneet järven rantaan ihastelemaan tulikärpäsiä. Valoefektit ovat ihan hienoja, mutta kamera-ajot vaikuttavat sangen kömpelöiltä. Toki kyse on vielä erittäin keskeneräisestä tuotoksesta.

Shenmue 3 -joukkorahoituskampanja jatkuu vielä Kickstarterissa 18. heinäkuuta asti.

Tänään Twitterissä vietetään myös koko päivän kestävää Shenmue 3 -tapahtumaa, jonka järjestäjänä toimii Shenmue Collective.

"Tapahtuman ja kilpailun idea on, että ihmiset jakaisivat hauskoja Vine- tai YouTube-videoita, jotka liittyisivät peliin Shenmue", kertoo tapahtumaa järjestämässä oleva Markus Tanskanen. Myös hauska kuva käy. Kisaan osallistutaan liittämällä mukaan tunniste #SaveShenmue ja Shenmue Collectiven käyttäjätunnus @Shenmue_Collect. Eniten jaettu video tai kuva voittaa eurooppalaisen Dreamcastin ja sille julkaistun ensimmäisen Shenmue-pelin.

Tapahtuman mainostajaksi on lupautunut Shenmue-sarjan päähahmo Ryo Hazukin ääninäyttelijä Corey Marshall. Alla hänen videonsa kampanjaa varten:




(Päivitetty klo 21:25, alkuperäinen juttu julkaistiin klo 19:00, jolloin viisi miljoonaa ei vielä ollut mennyt rikki)

V2.fi | Erkki Mervaala
< Hakkerit hyökkäsivät... Uusi Trackmania-trai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova