Tuorein sisältö

Yön kevyt peliaiheinen: Fani kyseli kännissä pelin sähköistä, tekijät vastasivat hauskasti

01.10.2015 klo 22.45 | Luettu: 6401 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Twitter-käyttäjä c0mpl3x1ty myöntää olleensa hieman hiprakassa alkaessaan pommittaa Techlandia Twitterissä kysymyksillä epäjohdonmukaisuuksista Dying Light -pelin johdoissa. Siis sähköjohdoissa, muuntajissa, sähkönjakamoissa ja niin edelleen. Mistä pelin kaupunki edes sai virtansa? - Se selviää tämän tekstin lopusta.








c0mpl3x1ty oli huolissaan sähköturvallisuusmääräyksistä pelin kaupungissa - kytkennät vaikuttivat suoraan sanoen hengenvaarallisilta. Sitten Techland vastasi.

"Okei, paljastuimme. On totta, etteivät sähköjärjestelmämme ole suunnittelultaan totutunlaisia. Kun zombit ovat hyökänneet, pitää sopeutua ja siksi kiertää joitakin sääntöjä. Harranin kaupungin asukkaiden täytyi turvautua nerokkaaseen suunnitelmaan, joka vaatii olemassa olleen infrastruktuurin muokkaamista. Siksi Harranin nykyiset sähkökytkökset vaikuttavat "vääriltä". Emme halunneet näiden uraauurtavien ideoiden vuotavan kaiken kansan tietoon ennen niiden patentointia, mutta kiinnostuksesi on osoittanut, että maailman tarvitsee tietää, että on olemassa muitakin tapoja tehdä sähköä kuin ne, jotka ovat yleisesti tiedossa. Jaa tätä vapaasti muille insinööreille."


V2.fi | Manu Pärssinen
< Minecraft: Story Mod... Trackmaniaan päästää... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

sjorma

02.10.2015 klo 14.11 1 tykkää tästä

Vaikutti hauskalta mut oliki meh.
hoppe1

02.10.2015 klo 16.20 3 tykkää tästä

sjorma kirjoitti:
Vaikutti hauskalta mut oliki meh.

Vaikutti olikilta, hauska meh

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova