Tuorein sisältö

Tulevaisuudessa PS4-peleillä lisää rautatehoa käytettävissä

01.12.2015 klo 21.00 | Luettu: 9773 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Sony on vapauttanut PlayStation 4 -konsolinsa raudasta lisää tehoa pelikehittäjien käyttöön. Konsolin prosessorin kahdeksasta ytimestä pelien käytössä on ollut tähän asti kuusi ja kaksi on ollut käyttöjärjestelmän käytössä. Nyt seitsemäs ydin on todennäköisesti vapautettu pelejä varten.

Beyond3D-forumin jäsenet olivat viime viikolla huomanneet, että FMOD Studion uudessa tiedotteessa luki seuraava tieto: "PS4 - Added FMOD_THREAD_CORE6 to allow access to the newly unlocked 7th core."

Toistaiseksi Sony ei ole vielä varmistanut uuden ytimen käyttöönottoa, mutta foorumeille päätynyt tieto vihjaisi, että ainakin osa 7. ytimen kapasiteetista olisi jatkossa pelikehittäjien hyödynnettävissä. Alkuvuodesta myös Microsoft vapautti Xbox Onen 7. ytimen samassa tarkoituksessa.

Raudan vapauttaminen ei toistaiseksi siis vaikuta mihinkään jo olemassa olevaan peliin ellei pelikehittäjä erityisesti luo sitä varten omaa päivitystä. Tulevaisuudessa ilmestyvät pelit sen sijaan saattavat pyöriä hivenen paremmin ja nätimmin.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Erkki Mervaala
< Arkham Originsin tek... Mighty No. 9:n uudes... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.12.2015 klo 21.22

Tekniikasta sen enempää ymmärtämättä, olisi kiva kuulla miten tämä käytännössä tapahtuu.
lainaa
fsdjpifsdjopi

01.12.2015 klo 21.28

Sitten vaan GTA Vstä uutta versiota kehiin. Tuo edellinen on niin vitun ruma että pahaa tekee
lainaa
diplodokus

01.12.2015 klo 22.00 1 tykkää tästä

Käytännössä vaikuttaa niin että kaikki mikä ennen toimi hyvin alkaa toimia hitaasti ja huonosti valikoissa. Ps4 valikoiden avaus hidastuu ja ei voi suorittaa enää niin laajoja toimintoja kuten musiikin soittamista taustalla jos peli päällä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.12.2015 klo 23.10 7 tykkää tästä

diplodokus kirjoitti:
Käytännössä vaikuttaa niin että kaikki mikä ennen toimi hyvin alkaa toimia hitaasti ja huonosti valikoissa. Ps4 valikoiden avaus hidastuu ja ei voi suorittaa enää niin laajoja toimintoja kuten musiikin soittamista taustalla jos peli päällä.

Niin varmaan:)
Kyllä tuo vapautettu tila on varareservia, joka ei ole ollut käytössä.
lainaa
Jaskaboy

02.12.2015 klo 11.16 2 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
diplodokus kirjoitti:
Käytännössä vaikuttaa niin että kaikki mikä ennen toimi hyvin alkaa toimia hitaasti ja huonosti valikoissa. Ps4 valikoiden avaus hidastuu ja ei voi suorittaa enää niin laajoja toimintoja kuten musiikin soittamista taustalla jos peli päällä.

Niin varmaan:)
Kyllä tuo vapautettu tila on varareservia, joka ei ole ollut käytössä.


En usko. Miksi sinne olisi laitettu yksi käyttämätön ydin nostamaan konsolin hintaa? Eiköhän kyse ole siitä että käyttistä on optimoitu ja se tarvitsee vähemmän tehoja pyöriäkseen.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.12.2015 klo 11.35 1 tykkää tästä

Jaskaboy kirjoitti:
tagman kirjoitti:
diplodokus kirjoitti:
Käytännössä vaikuttaa niin että kaikki mikä ennen toimi hyvin alkaa toimia hitaasti ja huonosti valikoissa. Ps4 valikoiden avaus hidastuu ja ei voi suorittaa enää niin laajoja toimintoja kuten musiikin soittamista taustalla jos peli päällä.

Niin varmaan:)
Kyllä tuo vapautettu tila on varareservia, joka ei ole ollut käytössä.


En usko. Miksi sinne olisi laitettu yksi käyttämätön ydin nostamaan konsolin hintaa? Eiköhän kyse ole siitä että käyttistä on optimoitu ja se tarvitsee vähemmän tehoja pyöriäkseen.

Kyllähän nykyään konsoleissa on varattu käyttöjärjestelmälle jonkin verran varareserviä mahdollisia myöhemmin lisättäviä ominaisuuksia varten.
PS3:ssa esimerkiksi ei tainut juurikaan olla varareserviä, joka aiheutti ongelmia. Esimerkiksi myöhemmin lisätty store oli hidas ja jäykkä eikä toiminut pelien aikana. Myös joitain toivottuja ominaisuuksia ei pystytty lisäämään PS3:een, koska ei käyttöjärjestelmälle ei oltu varattu tarpeeksi resursseja, eikä niitä voida jälkikäteen ottaa peleiltäkään.
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

03.12.2015 klo 14.52 1 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Tekniikasta sen enempää ymmärtämättä, olisi kiva kuulla miten tämä käytännössä tapahtuu.

Järjestelmän resursseista on varattu tietty osuus taustalla olevien prosessien ja käyttöjärjestelmän pyörittämiseen. Eli tässä tapauksessa tähän mennessä kaksi prosesoriydintä on varattu vain ja ainoastaan oheistoimintoihin.

Firmispäivitysten myötä näitä järjestelmän itselleen varaamia resursseja voidaan vapauttaa pelinkehittäjien käyttöön.

Tuttu homma jo edellisestä konsolisukupolvesta. Etenkin pleikkari 3:n tapauksessa käyttöjärjestelmälle varattua muistin määrää vähennettiin runsaasti ja moneen otteeseen järjestelmäpäivitysten myötä.

Miksi koneen käyttikselle alun perin sitten varataan "paljon" resursseja johtunee varmaan siitä, että sitä "varauksen kokoa" voi kyllä pienentää, mutta ei kasvattaa enää jälkeenpäin (muuten vanhemmalle järjestelmäversiolle tehdyt pelit eivät välttämättä enää toimisi uudemmalla järjestelmällä). Varataan aluksi reilusti resursseja, ja katsotaan mitä oikeasti tarvitaan ja mitä ei. Löysät pois ja optimointia päälle, niinvähemmälläkin pärjää.
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

03.12.2015 klo 15.00

tagman kirjoitti:
Kyllähän nykyään konsoleissa on varattu käyttöjärjestelmälle jonkin verran varareserviä mahdollisia myöhemmin lisättäviä ominaisuuksia varten.
PS3:ssa esimerkiksi ei tainut juurikaan olla varareserviä, joka aiheutti ongelmia. Esimerkiksi myöhemmin lisätty store oli hidas ja jäykkä eikä toiminut pelien aikana. Myös joitain toivottuja ominaisuuksia ei pystytty lisäämään PS3:een, koska ei käyttöjärjestelmälle ei oltu varattu tarpeeksi resursseja, eikä niitä voida jälkikäteen ottaa peleiltäkään.

Kyllä siinä PS3:ssa taisi olla sitä varareserviä jonkin verran... Leikkasivat käyttöjärjestelmän muistijalanjäljen alkuperäisestä 120 megasta reilusti alle puoleen siitä.

Tuo uudistettu store ei ymmärtääkseni liity asiaan mitenkään. Kuten mainitset, sehän ei toimi pelien päällä, vaan on itsenäinen sovellus. Se "klassinen" store löytyy edelleen, jos sen avaa jostain pelin kauppapaikalta tms. Tekivät vain paisutetun kakkendaalin, joka toimii hitaasti kohderaudallaan! Nykyinen PS Store on epävakain ohjelmisto, johon olen PS3:lla törmännyt. Aika noloa itse asiassa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova