Tuorein sisältö

Uuden Hitmanin julkaisuajat ja betan tiedot julki

08.01.2016 klo 19.00 | Luettu: 6443 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

IO Interactive on ilmoittanut julkaisevansa uuden Hitman-sarjan pelin 11. maaliskuuta digitaalisessa muodossa. Kauppojen hyllyille peli saapuu myöhemmin tämän vuoden aikana. Kyseessä on ensimmäinen pelisarjan osa, joka julkaistaan PC:n lisäksi myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Uusi Hitman sisältää perinteisen yksinpelikampanjan lisäksi myös uusia verkkopelielementtejä viikoittaisilla tapahtumilla ja tehtävillä. Uusia tehtäviä ja sijainteja julkaistaan huhtikuussa, toukokuussa ja kesäkuussa.

Pelin täysi versio tulee maksamaan noin 60 euroa, ja sisältää kaikki 11. maaliskuuta julkaistavat kuusi kampanjatehtävää, kolme eri hiekkalaatikkosijaintia, 40 erityistappoa, sopimusmoodin yli 800 kohteella ja viikottaisilla livetapahtumilla ja tapoilla.

Vaihtoehtoisesti voi hankkia myös Intro Packin 35 euron hintaan, josta on mahdollista päivittää pelinsä täyteen versioon 30 eurolla. Huomioitava on myös, että PS4-pelaajat saavat kuusi ainutlaatuista tehtävää nimeltä "The Sarajevo Six".

Hitmanin betaan pääsee osallistumaan PC:llä ja PlayStation 4:llä tilaamalla pelin ennakkoon. PS4:n beta alkaa 12. helmikuuta ja PC:n 19. helmikuuta. Xbox Onella betaa ei ole lainkaan. Sen tapahtumat sijoittuvat aikaan 20 vuotta sitten, kun Agentti 47 rekrytoidaan ICA:n leipiin.

Alla traileri betasta:



Lähde: VG247

V2.fi | Erkki Mervaala
< Far Cry Primal ei va... Varmistettu: Half-Li... >

Keskustelut (4 viestiä)

asdfasda

08.01.2016 klo 19.56

Onko siitä nyt kaksi kuukautta kun tämä oli ajankohtainen uutinen?
lainaa
jpsdffdsjpi

08.01.2016 klo 20.02

Salamurhaamisen Burnout Paradise

Oikealla asenteella sellainen "16 pelaajaa salamurhattavan kohteen perässä" vois olla ihan hauska
lainaa
Bob

09.01.2016 klo 19.05

Nykyään väitetään että 3kk ennen julkaisua peli on alphassa ja 30min ennen julkaisua on vielä beta testaukset menossa.
Kai tuo tyhmempiin uppoaa mutta selvää kusetusta minun mielestä että voi sitten nuo tyhmemmät huudella kaikkeen kritiikkiin "EXÄTAJUU ETSON BEEEETA"
lainaa
jpfdsdfijp

11.01.2016 klo 22.15

Bob kirjoitti:
Nykyään väitetään että 3kk ennen julkaisua peli on alphassa ja 30min ennen julkaisua on vielä beta testaukset menossa.
Kai tuo tyhmempiin uppoaa mutta selvää kusetusta minun mielestä että voi sitten nuo tyhmemmät huudella kaikkeen kritiikkiin "EXÄTAJUU ETSON BEEEETA"


Eekkeenääää oo nähny miten rikki nykypelit on julkaisussa? 10 gigan patchia saa ladata jo julkaisupäivänä
lainaa

Kirjoita kommentti


853


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova