Tuorein sisältö

Sveitsiläisen verkkokaupan listaus tietää kertoa Battlefield 5:n sijoittuvan ensimmäiseen maailmansotaan

27.02.2016 klo 11.00 | Luettu: 6335 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Sveitsistä kantautuu kummia, sillä sikäläinen Wog-verkkomyymälä on asettanut listalleen Battlefield 5:n. Pelistähän ei ole vielä kuultu pihaustakaan, mutta myynti-ilmoitus osaa kertoa julkaisuajankohdan lisäksi myös pelin teeman.

Sivu on sittemmin kuitenkin jo poistettu, mutta nykyaikana asioista tapaa jäädä kuvatodisteita nähtäville.



Sivuston mukaan lokakuun 26. päivä ilmestyvä teos on ensimmäisen maailmansodan taisteluihin sijoittuva moninpeli. Alustoiksi mainitaan PlayStation 4, Xbox One sekä PC.

EA ei ole kertonut, vahvistanut eikä kieltänyt toistaiseksi asiaa. Uusi Battlefield ei kuitenkaan olisi kummoinen yllätys, sillä nelososan julkaisusta on vierähtänyt jo pitkälle yli pari vuotta. Sarjan tyyliin nähden sivuaskeleen ottanut Battlefield: Hardline on sekin viettämässä pian ensimmäistä syntymäpäiväänsä, sillä teos julkaistiin maaliskuussa 2015.

Asiasta uutisoi Allgamesbeta.

V2.fi | Markus Mesiä
< Doom pyörii kaikilla... Mind Zero saapuu Ste... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

27.02.2016 klo 13.25

Onhan tuo BF5 julkaisu 2016 jouluksi ollut jo pitkään tiedossa
lainaa
OdinDude

27.02.2016 klo 13.26 2 tykkää tästä

Toiseen maailmansotaan voisi sijoittua mielummin, kun DICE kerran ruotsalainen firma on niin laittasivat vaikka yhden kentän missä ruotsalaisilla vapaaehtoisilla soditaan Suomessa Neuvostoliittoa vastaan.
lainaa
Iso-Aatu

27.02.2016 klo 13.58 11 tykkää tästä


OdinDude kirjoitti:

Toiseen maailmansotaan voisi sijoittua mielummin, kun DICE kerran ruotsalainen firma on niin laittasivat vaikka yhden kentän missä ruotsalaisilla vapaaehtoisilla soditaan Suomessa Neuvostoliittoa vastaan.


Hyi.
lainaa
Hoopo

27.02.2016 klo 19.00 3 tykkää tästä

Realismi heitetään sitten varmaan samantien romukoppaan? Peli, jossa lähinnä istutaan juoksuhaudassa, kutsutaan tykistötulta ja välillä rynnäköidään vihollisten konekiväärituleen kuolemaan ei kuulosta kovin hauskalta.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova