Tuorein sisältö

Blizzardilta vastaus WOW-piraattiservereiden sulkemiseen

27.04.2016 klo 19.00 | Luettu: 7869 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

World of Warcraftin luonut Blizzard ilmoitti kuun alussa sulkevansa suositut Nostalrius-piraattiserverit, joilla pelaajat olivat pystyneet pelaamaan WOWia sen alkuperäisessä muodossaan. Vanilja-serverit suljettiin 10. huhtikuuta, mikä on jättänyt monelle kaipuun päästä pelaamaan peliä ajalta ennen laajennuksia.

Eilen Blizzard vihdoin kommentoi servereiden sulkemista pelin keskustelufoorumilla. WOWin vastaavan tuottajan J. Allen Brackin mukaan Blizzardin oli suojeltava yhtiön immateriaalioikeuksia, joiden loukkaaminen vahingoittaa yhtiötä. "Tämä koskee kaikkea WOWin immateriaalioikeuksia käyttöä, mukaan lukien epäviralliset serverit."

"Ja vaikka olemme tutkineet mahdollisuutta, ei silti ole olemassa selvää keinoa suojella Blizzardin immateriaalioikeuksia ja samalla antaa toimintalupa piraattiserverille", Brack tarkentaa.

Silti Brackin mukaan klassikkoservereistä on keskusteltu jo vuosia. "Se aihe on noussut esiin jokaisessa BlizzConissa ja erityisesti viimeisen muutaman viikon aikana. Siitä väitellään kiivaasti aktiivisista sisäisistä tiimikeskusteluista töidenjälkeisiin tapaamisiin johdon kanssa", Brack kirjoittaa.

"Olemme tutkineet vaihtoehtoja klassikkoservereiden kehittämiselle, ja yhdenkään toteuttaminen ei ole ollut mahdollista ilman suuria vaikeuksia", hän jatkaa. Brackin mukaan valtavia haasteita toisivat muun muassa itse klassikkoservereiden pystyttäminen ja niille ylläpidon tarjoaminen WOWin muiden versioiden ylläpidon ohella.

Blizzard tarjoaa keskustelufoorumilla vaihtoehdoksi "pristine realmseja" eli "koskemattomien valtakuntia", joissa valtaosa lisäosissa ja uudistuksissa tulleista ominaisuuksista kytkettäisiin pois päältä. "Emme ole varmoja, olisiko tällainen versio puhtaasta pöydästä peliyhteisön mieleen ja se on yhä avoin aihe keskustelulle", Brack kertoo.

Kaikesta huolimatta Brack kertoo hänen ja Blizzardin olleen yhteydessä Nostalriuksen ylläpitäjiin ja että keskusteluja jatketaan vielä lähitulevaisuudessa. Nostalriuksen adressi koskien perintöservereiden ylläpitämistä on kerännyt jo yli 240,000 allekirjoitusta.

Alla video Nostalriuksen jäähyväisistä, johon osallistui yli 2000 pelaajaa:


V2.fi | Erkki Mervaala
< Apex on paha koreala... Fallout 4:n modaus s... >

Keskustelut (5 viestiä)

Maigan

Rekisteröitynyt 15.06.2010

28.04.2016 klo 11.27 2 tykkää tästä

Eli Blizzardia ketuttaa, kun eivät saa korvausta noista servereistä, mutta eivät ole itse valmiita maksamaan serverilaajennuksista, että voisivat itse sen järjestää? En kyllä näe millälailla tuo vahingoittaa Blizzardia, parhaimmillaan houkuttelee lisää maksavia pelaajia kun innostuvat pelistä kunnolla.
lainaa
piraattipasit

29.04.2016 klo 00.36 3 tykkää tästä

Maigan kirjoitti:
Eli Blizzardia ketuttaa, kun eivät saa korvausta noista servereistä, mutta eivät ole itse valmiita maksamaan serverilaajennuksista, että voisivat itse sen järjestää? En kyllä näe millälailla tuo vahingoittaa Blizzardia, parhaimmillaan houkuttelee lisää maksavia pelaajia kun innostuvat pelistä kunnolla.


Höpön löpön. Piraatit eivät ole valmiita maksamaan mistään mitään. Muiden tekemän työn hedelmiä kuitenkin pitäisi päästä käyttämään ja hyödyntämään ilmaiseksi. On aivan oikein, että tuolle lekkeripelille tuli tyly loppu.
lainaa
Maigan

Rekisteröitynyt 15.06.2010

29.04.2016 klo 10.53 1 tykkää tästä

piraattipasit kirjoitti:
Maigan kirjoitti:
Eli Blizzardia ketuttaa, kun eivät saa korvausta noista servereistä, mutta eivät ole itse valmiita maksamaan serverilaajennuksista, että voisivat itse sen järjestää? En kyllä näe millälailla tuo vahingoittaa Blizzardia, parhaimmillaan houkuttelee lisää maksavia pelaajia kun innostuvat pelistä kunnolla.


Höpön löpön. Piraatit eivät ole valmiita maksamaan mistään mitään. Muiden tekemän työn hedelmiä kuitenkin pitäisi päästä käyttämään ja hyödyntämään ilmaiseksi. On aivan oikein, että tuolle lekkeripelille tuli tyly loppu.


Voisin yhtyä mielipiteeseesi, JOS kyseessä olisi WoWin nykyinen versio kaikkine laajennuksineen, mutta siihen ymmärrykseen olen jäänyt, että kyseessä on se alkuperäinen WoW, ennen Cataclysmin muutoksia. Eipä sitä taida muuten päästä pelaamaan, kuin näillä piraattiservuilla. En näe mitään haitallista siinä Blizzardin kannalta, jos porukka haluaa siellä pelailla ja verestellä muistojaan vanilla-version parissa.
lainaa
Yazu

29.04.2016 klo 12.10

On se kumma ettei muutamaa classic servua voi laittaa vanhojen fanien mieliksi. En näi mitään ongelmaa miksi ei voisi muutamaa vanhalla WoW versiolla toimivaa servua laittaa pystyyn.
lainaa
kheetor

02.05.2016 klo 00.39 1 tykkää tästä

Kyseessähän ei ole mikään perusjonnen ilmaisvaihto vaan lähes 10 vuotta vanha versio WoWista jota ei voi pelata missään "aidosti". Blizzardin on pakko sulkea nämä koska alkavat olla jo huomattavan isoa populaatiota houkutteleva vaihtoehto WoWin mennessä alamäkeen ja lujaa. Miksi Blizzard ei pistä pystyyn omia vanillaservuja? Koska silloin he myöntäisivät että ovat kehittäneet peliä väärään suuntaan koko ajan ja tämä olisi varsin ilmeistä pelaajamassan siirtyessä vanillaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova