Tuorein sisältö

Pokémon GO:n uusi päivitys korjaa pyydystysbugin ja muita vikoja

09.08.2016 klo 21.00 | Luettu: 9189 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Niantic on julkaissut uuden päivityksen Pokémon GO:n iOS- ja Android-versioille. Päivitys korjaa viime päivityksen mukana tulleen ongelman, joka teki taskuhirviöiden pyydystämisestä hankalampaa ja jätti huomiotta erikoisheittojen lisäpisteet. Osa pelaajista on kuitenkin valittanut pokémonien nappaamiseen liittyvistä ongelmista vielä päivityksen jälkeenkin.

Lisäksi peliin on tullut uusi nopeusrajoitus, jonka on tarkoitus parantaa pelaajien turvallisuutta. Mikäli pelaaja matkustaa liian nopeasti, on hänen vahvistettava olevansa matkustaja. Myös aiemmin hajalla ollut virransäästötila on jälleen käytettävissä pelin iPhone-versiossa.

Pokémon-käyttäjänimeä on nyt mahdollista vaihtaa, mutta muutoksen voi tehdä vain yhden kerran. Päivitys tuo myötä peliin on nyt myös lisätty aiemmin vain varjokuvina esiintyneiden kolmen eri joukkueen kapteenien Candela, Blanche ja Spark kuvat.

Aiemmin pelistä poistettu lähistöltä löytyvistä pokémoneista ilmoittava ominaisuus on nyt korvattu havaintoja-toiminnolla, joka näyttäisi päivittyvän tietyin väliajoin auttaen pelaajaa löytämään haluamansa pokémonin. Sen sijaan lähistöllä-ominaisuutta testataan paraikaa muutaman valikoidun käyttäjän voimin. Alta löytyvällä videolla Twitterin käyttäjä Jackson Palmer esittelee testauksessa olevaa ominaisuutta, joka vaikuttaisi olevan paranneltu versio aiemmin poistetusta toiminnosta.
Toivon mukaan koeajettava ominaisuus saadaan kaikkien pelaajien käyttöön lähiaikoina seuraavan päivityksen myötä.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Pelikortit pöytään: ... Lucius Demake vie vu... >

Keskustelut (6 viestiä)

ndgibph

09.08.2016 klo 21.22 4 tykkää tästä

tuleekohan kahden kuukauden päästä enää yhtään Go-uutista
lainaa
Sussumuurahainen

09.08.2016 klo 22.14 2 tykkää tästä

Ton ominaisuuden ku sais toimivana niin hyvä olis :) sais helpommin pokemonit kiinni :) eikä ihmiset enään kiukkuttelis siitä että joku jäi saamatta kun ei löytäny sitä :)
lainaa
Kuruwin

Rekisteröitynyt 24.05.2014

10.08.2016 klo 06.58

Pokemon Go uutisia läpi talven niin fanit saavat kärvistellä suomessa.
lainaa
Kheetor

10.08.2016 klo 13.02

Päivitys korjasi osan poistetuista ominaisuuksista, mutta vieläkään ei ole kunnollista trackingia. Kumpikaan nykyisistä systeemeistä ei ole edes 3 steps-systeemiin verrattavissa fanien tekemistä hyvistä mockupeista puhumattakaan. Ilman kunnollista trackkausta pelaajat käyttävät pokevisionia mikä kuormittaa systeemiä rankasti feikkiskannauspyynnöillä, deal with it Niantic.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.08.2016 klo 15.59

Kheetor kirjoitti:
Päivitys korjasi osan poistetuista ominaisuuksista, mutta vieläkään ei ole kunnollista trackingia. Kumpikaan nykyisistä systeemeistä ei ole edes 3 steps-systeemiin verrattavissa fanien tekemistä hyvistä mockupeista puhumattakaan. Ilman kunnollista trackkausta pelaajat käyttävät pokevisionia mikä kuormittaa systeemiä rankasti feikkiskannauspyynnöillä, deal with it Niantic.
Pokevisionia on vähän vaikea käyttää kun ei ole enää pystyssä, kun taas itse pitäisin teoriasta, että Niantic ei halua käyttää kolmiaskelta enää välttääkseen näitä uutisissa olleita onnettomuuksia. Toki jaan mielipiteesi siltä osin, ettei tuo uusi trackaus nyt liiaksi houkuttele itseänikään.
lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

10.08.2016 klo 23.09

Hetkonen. Miten tuon nimen vaihtaminen onnistuu?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova