Tuorein sisältö

Japan Times: Pokémon GO vähentänyt itsemurhia Japanissa

04.10.2016 klo 22.00 | Luettu: 3607 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala

Sandan ja Byobun kalliot. Kuva: Wikimedia, CC BY 2.5, Creative Commons

Japan Timesissa viime viikolla julkaistun artikkelin mukaan Pokémon GO on vaikuttanut Japanin Fukuin prefektuurin itsemurhatilastoihin positiivisella tavalla.

Lehden haastatteleman itsemurhia ehkäisevän järjestön edustajan Yukio Shigen mukaan ilmapiiri Fukuin surullisenkuuluisilla Tojinbon jyrkänteillä Japaninmeren rannikolla on "muuttunut dramaattisesti" Pokémon GO:n julkaisun jälkeen. Shige kuvailee paikkaa todella pimeäksi ja aavemaiseksi turistien lähdettyä kello viiden aikaan illalla, mutta pelin julkaisun jälkeen alueesta on tullut kovinkin suosittu jopa öisin.

Ennen järjestötoimintaan liittymistään Shige työskenteli poliisina vartioiden juuri kyseistä seutua, ja kertoo puhuneensa kahdentoista vuoden ajan ihmisiä hyppäämästä kallioiden kielekkeiltä. Hän uskoo, että poké-pysäkkien perässä alueelle on ilmaantunut enemmän ihmisiä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kalliolla päivänsä päätti yli 150 ihmistä. Nyt Shige kertoo, ettei hän kohdannut yhtäkään itsetuhoista vierasta elokuussa. Syyskuussa yksi henkilö kertoi hänelle ettei paikan ilmapiiri "ollut ihan oikea itsemurhan tekemiselle".

Shigen mukaan ennen Pokémon GO:n julkaisua 80 prosenttia Tojinbon vierailijoista tuli prefektuurin ulkopuolelta, mutta nyt alueella on jatkuvasti paikallisia opiskelijoista keski-ikäisiin pariskuntiin.

Tehostaakseen ilmiötä Shige ehdottaa, että peliin tulisi myös pelaajien välinen videopuhelu-ominaisuus. Hänestä olisi myös hyvä järjestää peliin liittyviä tapahtumia Tojinbossa ja muilla itsemurhista tunnetuilla alueilla, kuten Aokigahara Jukain metsässä.

Lähde: Japan Times


V2.fi | Erkki Mervaala
< Ammattiskeittari ja ... Harmonix paljasti tä... >

Keskustelut (4 viestiä)

pyllypataljoona

05.10.2016 klo 05.49

Harmillista. Ylikansoittumisen rajaamiseen tulisi päinvastoin kannustaa
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.10.2016 klo 12.55 7 tykkää tästä

pyllypataljoona kirjoitti:
Harmillista. Ylikansoittumisen rajaamiseen tulisi päinvastoin kannustaa

En suosittele, mutta aina voi aloittaa itsestään.
lainaa
Schnail

Rekisteröitynyt 11.11.2011

05.10.2016 klo 18.57

pyllypataljoona kirjoitti:
Harmillista. Ylikansoittumisen rajaamiseen tulisi päinvastoin kannustaa

Mikä onkaan parempi tapa kannusta, kuin näyttää esimerkkiä: "Katsokaa, jos minä pystyn tähän, pystytte tekin." Esimerkkiäsi odotellessa...
lainaa
vpihdsgpih

05.10.2016 klo 19.39 2 tykkää tästä

Ei ne kovin tosissaan itsemurhan suhteen olleet jos mieli muuttui muutaman ihmisen läsnäolon vuoksi. On niin huono olo kukaan ei välitä ei oo tulevaisuutta haluan kuolla jaa täällä onkin pari kännykkäpelaajaa emmä sit kehtaa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova