Tuorein sisältö

Splatoon 2:sta järjestetään ennakomaistiaiset ensi kuun lopulla

13.02.2017 klo 11.00 | Luettu: 3462 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Nintendo tiedottaa, että ensi kuussa Nintendo Switchin ostavat pääsevät yhden viikonlopun ajan testailemaan Splatoon 2:a ennakkoon. Ilmaisen tempauksen nimi on "Global Testfire" ja ladattavan demon kautta pääsee pelaamaan muita vastaan kuusi kertaa viikonlopun 24.-26.3. aikana.



Lisäksi Nintendo selvensi LAN Play -pelitilaa. Siinä 10 Switch-konsolia voi olla yhteydessä toisiinsa lähiverkon kautta: kaksi neljän hengen tiimiä ja kaksi katsojaa. Internetyhteyttä ei siis tarvita ja pelitila onkin tarkoitettu erityisesti turnaustapahtumiin.

Mobiililaitteille tulevasta Switch-sovelluksesta kerrottiin muutamia yksityiskohtia: siinä voi asettaa ja sopia 'pelitapaamisia' muiden kaverilistalle lisättyjen pelaajien kanssa tai pelaajien some-tilien kautta. Sovelluksen kautta hoidetaan myös äänichatti ja matsien aikana sen kautta kuulee vain oman tiiminsä äänet. Sovelluksen käyttämiseen tarvitsee Nintendo-tilin Switch-konsolille ja älylaitteen, jolla onnistuu äänichat. Nintendo muistutti myös, että verkko-ominaisuudet ovat maksullisia, mutta asiasta kerrotaan vielä lisää myöhemmin.

Splatoon 2:n pitäisi ilmestyä tämän vuoden kesällä/syksyllä.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Horizon: Zero Dawnin... Steamin Greenlight o... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

djpuhzto

Rekisteröitynyt 02.02.2017

13.02.2017 klo 17.24

Splatoonia tuli pelattua Wii U:lla melko monta tuntia. Vaikka Splatoon olikin menestys Wii U:lla, niin toivottavasti Nintendo ei ole lähtenyt hätäilemään jatko-osan kanssa, vaan tuo paljon uusia ominaisuuksia uuteen peliin. Ostoon menee ihan varmasti, kunhan Zelda on ensin tahkottu puhki.
lainaa
asd

14.02.2017 klo 13.44 1 tykkää tästä

Spittoon.
lainaa
Wilbur

15.02.2017 klo 08.12

Ensimmäiseen testiin aikoinaan ei kerinnyt mutta nyt aijon olla mukana :-)
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova