Tuorein sisältö

Bolivia teki Ranskalle virallisen valituksen Ubisoftin Wildlands-pelistä

03.03.2017 klo 13.00 | Luettu: 2954 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Milloin mitkäkin instanssit närkästyvät toisinaan siitä, miten heidät tai heidän oloisensa hahmo on esitetty jossain pelissä. Harvoin kuitenkaan mennään valtioiden tasolle, mutta nyt niin on käynyt.

Reuters uutisoi, että Bolivian valtio on lähettänyt virallisen valituskirjelmän Ubisoftin kotimaalle Ranskalle. Syynä on Tom Clancy's Ghost Recon Wildlands, jossa Bolivia esitetään huumekauppiaiden hallussa olevana maana.

Bolivian sisäministeri kertoo pyytäneensä Ranskan hallitukselta puuttumista asiaan ja vihjaili jopa mahdollisella lakituvalla.

"Meillä on perusteet siihen, mutta ensin haluaisimme neuvotella asiasta diplomaattisesti."

Ubisoftin vastaus oli, että peli on fiktiota ja että Bolivia valittiin sen mahtavien maisemien ja rikkaan kulttuurin vuoksi.

"Vaikka peli kuvaakin toisenlaista todellisuutta kuin mikä Boliviassa nykyään vallitsee, toivomme että sen maailma esittelee realistisesti maan kauniita pinnanmuotoja."

Aiemmin mm. entinen diktaattori Manuel Noriega halusi viedä Call of Duty: Black Ops 2:n oikeuteen, mutta tuomari hylkäsi jutun heti alkuvaiheessa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Sora ropisee ja muta... Koirat nukkuvat seur... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova