Tuorein sisältö

Nettitietäjät saivat nenilleen: Ilmestyskirjan ratsastajat laukkaavat sittenkin Nintendon konsolille

08.04.2017 klo 11.00 | Luettu: 3515 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Vuosikymmenen alkupuolella sykähdyttänyt Darksiders-kaksikko sai jo puoli vuotta sitten teokset ehostetulla ulkoasulla niputtaneen Warmastered Editionin PlayStation 4:llä, Xbox Onella ja PC:llä. THQ ei kuitenkaan ole päivitysversionsa kanssa vielä valmis.

Ilkeämieliset juoruilijat ovat antaneet jo hyvän aikaa ymmärtää, että Darksiders: Warmastered Editionin Wii U -versio olisi hiljaiselon perusteella peruttu. Asia ei suinkaan ole näin, vaan teos saapuu Nintendon toiseksi uusimmalle kotikonsolille toukokuun 23. päivä.

”Wii U -versio on yhä tulossa ja kaikkea muuta kuin peruttu, vaikka verkossa pyörivät huhut kertovatkin muuta”, todetaan Eurogamerin julkaisemassa lehdistötiedotteessa.

Nintendo ilmoitti jo hyvän aikaa sitten, että The Legend of Zelda: Breath of the Wild jää yhtiön viimeiseksi Wii U -peliksi. Niin sanotut 3rd party -firmat tuovat kuitenkin vielä muutamia julkaisuja konsolin valikoimaan. Darksidersien ohella on luvassa ainakin vielä Cars 3: Driven To Win.

V2.fi | Markus Mesiä
< Hakkerin muistoihin ... Räiskivä sammakko lo... >

Keskustelut (2 viestiä)

ghisosivewgho

08.04.2017 klo 11.50

No nyt on juhlat joo
lainaa
höh

09.04.2017 klo 22.37

vanha ja mitätön pelisarja, ketä kiinnostaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova