Tuorein sisältö

'Red Dead Redemption 2 -kuva' ei ollut RDR2:sta, mutta uudesta länkkäripelistä kuitenkin

12.05.2017 klo 11.00 | Luettu: 5688 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eilen uutisoimme kuvasta, jonka nettifoorumit epäilivät olevan vuotanut salaotos Red Dead Redemption 2:sta.

No, ei ollut.

PC Gamer kertoo, että kyseessä on MMO-peli Wild West Online, jonka lisärahoitukseen tähtäävä Kickstarter-kampanja alkaa loppukuusta. Onnistui se tai ei, peli on kuitenkin tulossa loppuvuodesta, kampanjalla haetaan rahoitusta lisäominaisuuksiin.

Tekijät kuitenkin myöntävät, että Red Dead Redemption on ollut yksi pelin innoittajista, sillä kun Rockstarin länneneeposta ei kuulunut PC:lle, perustettiin pelistudio tekemään asialle jotain ja Wild West Online sai alkunsa. Pelkkien rosvojen ja sheriffien lisäksi pelissä voi olla vaikka kullankaivaja tai maanviljelijä.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Äänet pään sisällä j... Thief-leffan tekijät... >

Keskustelut (4 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.05.2017 klo 11.11 4 tykkää tästä

Tässä jo hetken aikaa mietti että hitsi, tällainenhan olisi kiva. Sitten muisti, ettei tule ennen eläkeikää olemaan aikaa millekään tällaiselle jättiprojektille.
lainaa
WesternPlaster

12.05.2017 klo 11.14 4 tykkää tästä

Western morppia olenkin odotellut kuola poskella jo pidemmän aikaa. Toivottavasti tulisi oikeasti hyvä peli, eikä mikään mikromaksuhelvetti, taikka pakko-pvp jonnegrieffaus paske.
lainaa
nbrrpigvhip

12.05.2017 klo 23.19

Eihän tällä voi kaikkia miellyttää.

Periaatteessa kuulostaa siltä että tavoite on käydä töissä, rakentaa koti ja sitten elellä siellä.

Mutta kun mukaan on pakko saada taistelu niin seurauksena joko jonnet käyvät joka tunti polttamassa mun farmin tai sitten on joku typerä erillinen tappeluareena, eli todella villi länsi joo.

Plus tietty se että RDR:n aikana yksikään henkilö ei puhunut Avengerseista tai Trumpista tai Real Madridista tai raidaamisesta.
lainaa
YellowFever

13.05.2017 klo 11.32

nbrrpigvhip kirjoitti:
jonnet käyvät joka tunti polttamassa mun farmin, eli todella villi länsi joo.


Voin jo kuvitella, kun helarit käy raidaamassa muiden cropsit paskaksi, ja kuvittelevat olevansa villin lännen mafia. :D
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova