Tuorein sisältö

Supercell osti palkitun brittifirman miljoonakaupassa

24.05.2017 klo 13.00 | Luettu: 1104 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Suomalainen Supercell on puuhastellut jälleen ahkerasti. Tällä kertaa yhtiö on ostanut enemmistöosuuden brittiläisestä Space Ape -peliyhtiöstä.

Kaupan arvo on 50 miljoonaa euroa, jolla heltisi 62 prosentin osuus Lontoon parhaaksi itsenäiseksi pelistudioksi vuonna 2015 valitusta puljusta. Vuonna 2012 perustettu Space Ape tunnetaan toistaiseksi parhaiten Samurai Siegestä, Rival Kingdomsista sekä Transformers: Earth Warsista.

Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoi Kauppalehdelle ostopäätöksen syyksi firman strategian sekä Space Apen halun mennä eteenpäin.

"Missään tapauksessa emme sijoittaneet heidän nykyisiin peleihinsä tai niihin jotka seuraavaksi tulevat ulos vaan siihen, mitä he haluavat olla 5-10 vuoden kuluttua. Meidän isoin lisäarvo sijoittajana on se, että me emme tule sotkemaan asioita. Haemme tiimejä jotka eivät oikeastaan tarvitse apuamme."

Myös Space Apen toimitusjohtaja John Earner on iloinnut kaupasta. Firman työntekijöille lähetetyssä viestissä korostetaan kaupan suomia mahdollisuuksia.

"Olemme operatiivisesti täysin itsenäisiä ja saamme pyörittää yritystä kuten haluamme. Mutta nyt meillä on Supercellin tuki, ja he auttavat meitä jos ja kun tarvitsemme apua"

"He ovat valmiita siihen että matkallemme osuu ylä- ja alamäkiä, koska he ovat olleet siellä itsekin. He uskovat meihin. He antavat meidän unelmoida isommin ja ajatella pidemmälle."


V2.fi | Markus Mesiä
< Kesäkuun Games With ... Selviytymiskauhupeli... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


124


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova