Tuorein sisältö

Päivitetty: Huhuista huolimatta Star Citizenia ei annettu vakuudeksi pankille lisärahaa vastaan

26.06.2017 klo 11.00 | Luettu: 12183 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Päivitys: PC Invasion -sivustolla CIG selittää lainan syytä ja taustoja. Käytännössä pelistudio ottaa lainalla ennakkoa heille joka tapauksessa tulossa olevista veronpalautuksista ja lainan ehdotkin ovat heidän mukaansa aivan standardit.

Studion edustaja kertoo myös, että kiertäneet raportit siitä, että Star Citizen olisi ollut lainan vakuutena, ovat vääriä. Star Citizen nimenomaan jätettiin vakuuksien ulkopuolelle ja veronpalautukset toimivat lainan vakuutena.

Alkuperäinen uutinen:

NeoGAF-keskustelualuesivustolla ollaan huolestuneita Star Citizen -pelin tilanteesta. Vuonna 2012 julkistettu jättiprojekti piti julkaista vuonna 2014, mutta vieläkään julkaisupäivää ei ole lyöty lukkoon. Rahaa erilaisten rahoituskampanjoiden kautta peli on kerännyt yli 150 miljoonaa dollaria ja jotkut fanit ovat jo käyttäneet sen avaruusaluksiin käsittämättömiä summia.

Tammikuussa Chris Roberts ei ollut huolissaan pelin rahatilanteesta vaan vakuutti, että erilliseksi peliksi irroitetun Squadron 42:n tuloilla Star Citizen saadaan tehtyä, vaikka rahapussit tyhjentyisivät.

NeoGAFin käyttäjän mukaan peliä tekevä studio CIG on nyt ottanut lainaa pankista ja antanut lainan vakuudeksi likimain kaiken Star Citizeniin liittyvän: sen nimioikeudet, materiaalit, lähdekoodin, levitysoikeudet ja niin edelleen. Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että ellei CIG maksele lainaansa, pankilla on mahdollisuus pistää stoppi koko touhulle. Siinä sitä olisikin sitten rahoitukseen osallistuneilla ihmettelemistä. Päivitys: Tämä oli siis neogafilaisen johtopäätös, Star Citizen on näillä näkymin lainan ulkopuolella.

Toisaalta NeoGAFista löytyy vastakkaisiakin aatoksia: Erään käyttäjän mukaan se, että kyseinen arvostettu - kuninkaallistenkin käyttämä - finanssilaitos Coutts & Co edes hyväksyi CIG:n asiakkaakseen osoittaa, että raha-asiat ovat kunnossa. Lisää aiheesta Redditissä.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Räiskintäsensaatio P... Paljon kuhinaa ja St... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Seppo13

26.06.2017 klo 11.24 2 tykkää tästä

Samasta aiheesta uutisoinut aussi-lehti ehti jo yön aikana vetää uutisensa takaisin ja esittää anteeksipyynnön.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.06.2017 klo 11.36 2 tykkää tästä

Seppo13 kirjoitti:
Samasta aiheesta uutisoinut aussi-lehti ehti jo yön aikana vetää uutisensa takaisin ja esittää anteeksipyynnön.


Jep, tuon CIG:n lisäselvityksen perusteella meidänkin uutista nyt päivitetty.
lainaa
Seppo13

26.06.2017 klo 11.40

manu kirjoitti:
Seppo13 kirjoitti:
Samasta aiheesta uutisoinut aussi-lehti ehti jo yön aikana vetää uutisensa takaisin ja esittää anteeksipyynnön.


Jep, tuon CIG:n lisäselvityksen perusteella meidänkin uutista nyt päivitetty.


Nopeaa toimintaa :)
lainaa
Reisk

26.06.2017 klo 11.53 1 tykkää tästä

"Tammikuussa Chris Roberts ei ollut huolissaan pelin rahatilanteesta vaan vakuutti, että erilliseksi peliksi irroitetun Squadron 42:n tuloilla Star Citizen saadaan tehtyä, vaikka rahapussit tyhjentyisivät."

Paha juttu ellei 150 milliäkään enää riitä yhden pelin tekoon. Haluaisin kovasti tämän projektin onnistuvan koska viimeinkin kunnon avaruusyksinpelille olisi tilausta mutta saapa nähdä ja kaikki odotukset nollille.
lainaa
Jaakk

26.06.2017 klo 12.06

Ei ole ihan terveen yhtiön toimintaa pistää lainan vakuudeksi koko yhtiön assetit (paitsi SC). Epätoivoltahan tuo haiskahtaa pahasti ja CIG:n ontuvaa selitystä uskoo ken uskoo.

Harmi sinällään, että projektissa on menty niin pahasti metsään ja 5-6 vuoden jälkeen ainoa näkyvä tulos on surkeasti toimiva teknologiademo jossa ei ole gameplayta nimeksikään.
lainaa
freeze

26.06.2017 klo 12.08 2 tykkää tästä

Tällaisilla uutisankoilla saadaan kyllä tehdyksi riittävää tuhoa suosioon ja rahoitukseen. Jos lakkaamme tukemasta pelinkehitystä ja uskomasta sen valmistumiseen, sen valmistuminen varmasti myös vaikeutuu.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

26.06.2017 klo 12.15

Onkohan tuon pelin rahoitusrakenteesta tehty jonkinlaista raporttia että näkisi mihin tuollaiset summat on saatu kulumaan? Kerran taisin kokeilla sitä kun oli ilmaispäivät menossa, mutta eipä se innostanut ostamaan itse peliä. Elite Dangerous riittää mulle.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.06.2017 klo 12.19 2 tykkää tästä

freeze kirjoitti:
Tällaisilla uutisankoilla saadaan kyllä tehdyksi riittävää tuhoa suosioon ja rahoitukseen. Jos lakkaamme tukemasta pelinkehitystä ja uskomasta sen valmistumiseen, sen valmistuminen varmasti myös vaikeutuu.


En nyt malta olla tässä mainitsematta, että heillä on rahoitusta. 150 miljoonaa dollaria. Sillä pitäisi olla mahdollista saada tuote ulos.
lainaa
freeze

26.06.2017 klo 13.39 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
En nyt malta olla tässä mainitsematta, että heillä on rahoitusta. 150 miljoonaa dollaria. Sillä pitäisi olla mahdollista saada tuote ulos.


saanen huomauttaa että kyseessä on ennennäkemättömän laaja peli, jollaista kukaan ei ole aiemmin yrittänyt tai onnistuneesti saanut tehtyä. 150 miljoonaa dollaria ei kuitenkaan ole suurin budjetti mitä peleihin on laitettu, joten tästä aspektista katsoen en ymmärrä mitä yrität sanoa. Veikkaisin että valtaosa tuosta summasta on jo käytetty moneen kertaan mm. tämän kesän merkittävimmän päivityksen eli version 3.0 kehittämiseen. Seuraan aktiivisesti Star Citizenin kehitystä ja olen erittäin positiivisissa viboissa viimeaikaisesta edistymisestä.
lainaa
freeze

26.06.2017 klo 13.45

LateHuominen kirjoitti:
Onkohan tuon pelin rahoitusrakenteesta tehty jonkinlaista raporttia että näkisi mihin tuollaiset summat on saatu kulumaan? Kerran taisin kokeilla sitä kun oli ilmaispäivät menossa, mutta eipä se innostanut ostamaan itse peliä. Elite Dangerous riittää mulle.


Tässä sulle:

https://robertsspaceindustries.com/schedule-report
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.06.2017 klo 13.48 2 tykkää tästä

freeze kirjoitti:
150 miljoonaa dollaria ei kuitenkaan ole suurin budjetti mitä peleihin on laitettu, joten tästä aspektista katsoen en ymmärrä mitä yrität sanoa.


Yritän sanoa, että en pidä itse ihmeenä, jos viisi vuotta projektin alkamisen jälkeen jonkinlainen osa porukasta alkaa tarkkailla melko huolellisesti, mitä firman ympärillä tapahtuu, kun julkaisupäivää ei edelleenkään näy. Ja on myös firman asia vastata näihin uskottavasti ja asiallisesti silloin kun tällaista ilmenee.

150 miljoonaa dollaria on ihan Guinnessinkin mukaan maailman eniten joukkorahoitusta hankkeelle, ja faktisesti julmettu summa: jos huomioidaan markkinointi, se on viiden suurimman joukossa, ja jos ei huomioida, juurikin eniten rahaa mitä pelin kehittämiseen on käytetty.
lainaa
DSwasright

26.06.2017 klo 14.02 1 tykkää tästä

http://dereksmart.com/2017/06/star-citizen-final-countdow

Ottakaa rahanne takaisin, hyvät ihmiset.
lainaa
Werty

27.06.2017 klo 18.40 4 tykkää tästä

DSwasright kirjoitti:
http://dereksmart.com/2017/06/star-citizen-final-countdow

Ottakaa rahanne takaisin, hyvät ihmiset.


Ihanko tosissasi linkkaat tuon Robertsille pakkomielteisen kateellisen seinähullun hourailuja? Derek Smart on jäänyt kiinni valehtelusta ja faktojen vääristelystä niin monta kertaa, ettei hänellä ole enää tippaakaan uskottavuutta, jos sitä ikinä olikaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova