Tuorein sisältö

Vaimo ja häämatka päättivät maailmanlistaa 11 vuotta hallinneen valtakauden

04.07.2017 klo 20.00 | Luettu: 7155 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Mikään ei ole ikuista, ei edes sateinen kesä tai Xbox Gamerscore -listan ykköspaikka. Näistä jälkimmäisen aika on nimittäin tullut päätökseen 11 vuoden dominoinnin jälkeen, kertoo saavutuksiin keskittyvä XBA-sivusto.

Ray ”Stallion83” Cox on pitänyt kärkipaikkaa itsellään siitä lähtien kun saavutusten keräämisestä tuli pelaajille kilpailu. Samainen mies on luonnollisesti saavuttanut johtoaikansa aikana ensimmäisenä ihmisenä muun muassa miljoonan pisteen rajapyykin. Tämä tapahtui vuonna 2014.

Entinen listaykkönen ei kuitenkaan harmittelee liiaksi kärkipaikkansa menettämistä, sillä tittelin menetykselle on varsin perinteinen selitys: vaimo. Cox meni nimittäin hiljattain naimisiin, minkä Gamerscore-titteli vielä kesti. Häämatka oli kuitenkin liian suuri este ylitettäväksi, joten Stephen ”smernov” Rowe hyödynsi tilaisuutensa.

Cox kommentoi Twitterissä kärkipaikan menetyksen syytä varsin legendaariseen sävyyn:




Onnitelkaamme kumpaakin edellä mainittua – tosin varsin eri syistä.

V2.fi | Markus Mesiä
< Kyseli liikaa pelifo... Sierran legendaarine... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

999888

05.07.2017 klo 00.20

Että on vielä hengissä tolkuttoman pelaamisen jäljiltä.
lainaa
Score

05.07.2017 klo 01.23 6 tykkää tästä

Saanut vähän erilaista "scorea"
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

05.07.2017 klo 13.17 1 tykkää tästä

Nyt hemmetin tiukkaa pelaamista vaan jotta 2 miljoonan rajapyykin ohittaa ensimmäisenä.

Oma score n. 240 000
Muokannut: ASKO78 05.07.2017 klo 13.19 lainaa
HomoAsko98

05.07.2017 klo 15.31

ASKO78 kirjoitti:
Oma score n. 240 000

Mahtaa olla perse hellänä.
lainaa
bepinvdfnwr

05.07.2017 klo 16.44

Kivasti myöntää että "peliuran" aikana ei paljoa ollut. Toki aikansa kutakin ja kaikkeen kyllästyy
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

05.07.2017 klo 20.24 1 tykkää tästä

HomoAsko98 kirjoitti:
ASKO78 kirjoitti:
Oma score n. 240 000

Mahtaa olla perse hellänä.


Jos töitä ei olisi eikä viina veisi niin usein niin voisi ollakkin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova