Tuorein sisältö

Suomenkin viranomaiset kiinnostuivat pelien lootbox-arvonnoista

24.11.2017 klo 18.50 | Luettu: 6031 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Talouselämä uutisoi, että parin viime viikon mikromaksu/lootbox-hässäkät ovat herättäneet huomiota myös Suomen sisäministeriössä. Hallitusneuvos Jouni Laiho kertoo TE:lle seuranneensa keskustelua, mutta selvitystä aiheesta ei ole tehty, eikä toimenpiteitä vielä edes mietitty.

"Loot boxeissa ostaja ei tiedä mitä hän saa, mikä lähentää sitä arpajaisiin. En ole silti valmis julistamaan, että se olisi Suomen arpajaislain piirissä", tuumaa Laiho, mutta lisää, että aihe vaatii syvällisempää analyysia.

Talouselämän artikkelin mukaan myös Poliisihallituksen ylitarkastaja Mikko Cantell on perillä viime viikkojen hälystä: "Asiasta on keskusteltu muiden Pohjoismaisten asiantuntijoiden kanssa ja esimerkiksi Belgia on nostanut asiaa esiin EU-tasolla".

Belgian lisäksi asia on noussut viranomaistasolle mm. Havaijin osavaltiossa, Kiinassa, Britanniassa, Australiassa ja Ruotsissa, jossa tehtiin se johtopäätös, että kyse ei ole arpajaisista, jos lootboxeista saatavilla tavaroilla ei ole arvoa pelin ulkopuolella.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Civilization-suunnit... Nintendo joutui paho... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Arqqu

24.11.2017 klo 19.16

Jep jep. Kohta koko hässäkkä kuuluu arpajaislain piiriin ja ostamme Ärrältä lipukkeella koodeja, joilla saa lunastaa pelissä boxin.
lainaa
asdfasdfasfd

24.11.2017 klo 19.43 15 tykkää tästä

Arqqu kirjoitti:
Jep jep. Kohta koko hässäkkä kuuluu arpajaislain piiriin ja ostamme Ärrältä lipukkeella koodeja, joilla saa lunastaa pelissä boxin.

tuohan olisi vain hyvä. loot boxit ovat täysin uhkapelaamiseen rinnastettavaa rahantekoa jonka kohderyhmään kuuluvat myös alaikäiset.

tf2:n pienimuotoisesta hattukaupasta on syntynyt valtava bisnes ja pelejä tehdään täysin tuon bisnesidean ympärille.
lainaa
Latexi

24.11.2017 klo 22.43

Mites noi fyysiset Pokemonkortit? Eihän niissäkää tiedä mitä saa?
lainaa
amiibo

24.11.2017 klo 23.53 6 tykkää tästä

Latexi kirjoitti:
Mites noi fyysiset Pokemonkortit? Eihän niissäkää tiedä mitä saa?


Ei ihan. Yleinen käytäntö keräilykorttipeleissä on se, että voit olla varma että saat tietyn määrän harvinaisia ja yleisiä pelikortteja. Lootboxeissa ei saata olla semmoista käytäntöä lainkaan, vaan saatat syöttää hedelmäpeliin roposia kunnes onni lyö käteesi harvinaisen kledjun. Sekin ero fyysisissä korttipeleissä ja lootboxeissa on se, että kortit voit vaihtaa joko kavereiden kesken tai myydä niitä eteenpäin - lootboxit pyörivät suljetussa ekonomiassa, ja ainoa asia jota voit toivoa myyväsi eteenpäin on oma pelitilisi. Ero kahden välillä on aika subjektiivista, mutta keräilykorttipelien talous on selvästi lootboxeja reilumpi.
lainaa
glxblt

25.11.2017 klo 16.16

Latexi kirjoitti:
Mites noi fyysiset Pokemonkortit? Eihän niissäkää tiedä mitä saa?


Boosterin takana lukee montako mitenkin harvinaista korttia boosteri sisältää. Syöpälaatikoissa puhutaan vain mahdollisuudesta.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova