Tuorein sisältö

Monster Hunter: Worldin PC-version viivästyksen syy paljastui

11.01.2018 klo 20.00 | Luettu: 2539 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Loppukuusta konsoleille ilmestyvän Monster Hunter: Worldin PC-version paljastettiin taannoin saapuvan vasta syksyllä. Vaikka julkaisuikkuna annettiinkin, varsinaista syytä puolen vuoden viiveelle ei annettu. Nyt asiaan on kuitenkin palattu Gamesradarin haastattelussa.

Pelin tuottaja Ryozo Tsujimoto kertoi syyksi halun varmistaa, että peli on julkaisussa todella valmis.

”Monster Hunter: World on meidän ensimmäinen PC-julkaisu, joten haluamme saada asiat oikeasti kuntoon. Emme halunneet viedä resursseja konsoliversion kehitykseltä ja fokukselta. Haluamme saada konsoliversion pois jaloista, minkä jälkeen otamme lisäajan saadaksemme PC-versiosta niin hyvän kuin mahdollista.”

”PC-versio vaatii lisätyötä. Konsoleilla voi hyödyntää valmista matchmaking-tekniikkaa, mutta PC:llä sen kehitys vaatii erityistä tekemistä. Toivottavasti PC-pelaajat eivät pety joutuessaan odottamaan hivenen kauemmin saadakseen erityisen hyvin optimoidun kokemuksen.”

Monster Hunter: World ilmestyy PlayStation 4:llä ja Xbox Onella tammikuun 26. päivä. PC-versio seuraa syksymmällä.

V2.fi | Markus Mesiä
< Kaksi pelisarjaa oli... Suomen Pelimuseo juh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova