Tuorein sisältö

Paljastuiko Call of Duty: Black Ops 4 ennakkoon? Teoksen huhutaan saapuvan myös Switchille erikoisominaisuuksien kera

04.02.2018 klo 11.00 | Luettu: 6845 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Mikäli VGCultureHQ:n lähteet pitävät kutinsa, Call of Duty tekee loppuvuodesta paluun tuttuihin maisemiin. Luvassa on vuotajien mukaan Black Ops 4, joka julkaistaan kaikille nykyalustoille.

Teoksen kerrotaan sijoittuvan moderniin aikaan, mikä olisi radikaali loikkaus viimevuotisen WWII-osan jälkeen.

Mikäli paljastus pitää paikkansa, teos ilmestyy tuttujen alustojen (PS4, X1 ja PC) lisäksi myös Switchille. Aivan sellaisenaan peli ei kuitenkaan taitu Nintendon konsolille, sillä käännöstyötä varten on tarinan mukaan palkattu sarjan parissa aiemminkin työskennellyt studio. Switch-version kerrotaan kuitenkin tukevan lisäsisältöpaketteja sekä hyödyntävän Joy-Conien HD-tärinää ja liiketunnistusta.

Call of Duty -sarjan palaaminen Nintendon konsolille olisi lievä yllätys, sillä edellisestä kerrasta on kulunut pian viisi vuotta. Tuolloin Ghosts-osa julkaistiin Wii U:lle.

Black Ops 4 -huhuja on alkanut kuulua useammasta eri suunnasta. Jo aiemmin mainitun VGCultureHQ:n lisäksi myös aiemmin varsin hyvin asioista perillä ollut Marcus Sellars on twiitannut samankaltaista informaatiota. Mitään virallista ei ole kuitenkaan vielä kerrottu.

Kelpaisiko moderni sodankäynti V2:n lukijoille mainion WWII:n jälkeen?



V2.fi | Markus Mesiä
< Oliko se sittenkin U... Krääsäfirma paljasti... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Allemagne

04.02.2018 klo 14.44 2 tykkää tästä

Switch-version erikoisominaisuudet kuulostaa mielenkiintoiselta.
lainaa
rfhbdmjykjf

04.02.2018 klo 16.23 2 tykkää tästä

"Radikaali loikkaus" - *hihhih* ja *tirsk*
lainaa
DebunkDeLeaks

05.02.2018 klo 20.09

CharlieINTEL Twitterisä tais "debunkata" tän leakin jo.
"charlieINTEL.com, charlieINTEL.com, @charlieINTEL
23t
It’s that time of year... watch out for #FakeNews"
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

05.02.2018 klo 22.41

Black Ops 3 on yksi parhaita FPS pelejä mitä olen kuunaan pelannut. Harvoin on räiskintäpelissä niin syvällistä ja ajatuksella tehtyä juonta. Joten nelonen kelpaa kyllä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova