Tuorein sisältö

Hieno PS3-skenedemo käänsi päitä partyilla - lataa ja katso

26.03.2008 klo 11.03 | Luettu: 5340 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Nykynuorisolle sana "demo" tarkoittanee useimmiten pelidemoa, mutta me wanhat parrat mietimme aina ensimmäisenä ns. skenedemoa. Nämä demopartyilla - joista kuuluisimpia on perinteisesti ollut Assembly (Summer) - julkaistut tuotokset yhdistävät ääntä ja kuvaa multimediaesitykseksi. Suomi on aina ollut kova skenemaa, ja nykyisistä pelintekijöistämme suurella osalla on taustaa demoskenestä.

Tänä vuonna Breakpoint-partyilla nähtiin puolalaisen Plastic-demoryhmän tuotos Linger in Shadows, josta erikoisen tekee, että se on tehty Playstation 3:lle. Mukana on ollut Sonyn Santa Monican studio, ja seitsenminuuttinen teos onkin makeaa katseltavaa. Homma on myös Sonylta hieno päänavaus demokansan suuntaan - Microsofthan sponsoroi Xbox 360 -demoja jo viime kesän Assemblyillä.

Vanhoina demodiggareina laitoimme mekin tiedoston levitykseen: katso tästä, miten PS3 taipuu vanhan koulun koodarien käsissä. Video on HD-tasoinen ja H264-pakattu, joten koneesta pitää löytyä jonkin verran potkua sen pyörittämiseen.

Päivitys: Youtubesta löytyy matalatarkkuuksinen versio, jos 400 megatavun lataaminen ei innosta tai FTP-palvelimen slotit ovat täynnä:


V2.fi | Mikko Heinonen
< Crysis tökkii uusimm... Yakuza 2 vihdoin Eur... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

26.03.2008 klo 12.44

epäonnistuivat minusta vähän noiden kissan ja koiran karvojen kanssa, mutta muuten kyllä aika hieno
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

26.03.2008 klo 12.45

En ole demoista enää tykännyt oikein yli kymmeneen vuoteen, kun ne nykyään pakkaa edustamaan juuri tätä tyyliä. Epäselviä wannabe-taiteellisia tekstejä ja jonkun ei niin hyvin suunnitellun 3D "animaation" pyöritys (toivottavasti mahdollisimman itsetehdyllä) enginellä. /valitus :P

Osittain tämäkin oli siis pettymys, mutta kissa, koira ja se "matrix tyylinen mekaaninen leijuva mustekala" oli ihan hauskoja ja mukavasti animoitu. Sinällään demo ei teknisesti hämmästyttänyt, mutta ei se huonokaan ollut. Varmasti "isolla kankaalla" näyttänyt upealta.

Hienoahan se on, jos jatkossa näkyisi enemmänkin konsolilla pyöritettäviä demoja. Vielä kun niitä saisi aina ladattua suoraan omalle konsolille liven/ps storen kautta. Ainakin minussa tämä herätti paljon mielenkiintoisia ajatuksia taas vaihteeksi, joten kiitoksia vain uutisoinnista :)
lainaa
Plom

26.03.2008 klo 13.41

crom kirjoitti:

Hienoahan se on, jos jatkossa näkyisi enemmänkin konsolilla pyöritettäviä demoja. Vielä kun niitä saisi aina ladattua suoraan omalle konsolille liven/ps storen kautta. Ainakin minussa tämä herätti paljon mielenkiintoisia ajatuksia taas vaihteeksi, joten kiitoksia vain uutisoinnista :)


Saahan PS3:sen selaimen kautta vaikka mitä ladattua omalle konsolilleen. Tämäkin pätkä on H264 koodauksellaan pleikkariin juurikin sopiva pätkä. Ei muuta kuin imutukseen. Demoja toki voi lisätä Storeenkin, mutta jos niitä ei sieltä saa voi tukeutua nettiin. Itse haen useat pelivideot Gamesydestä HD-muodossa suoraan pleikkariin. Niistä saa hyvän kuvan myös siitä miltä peli yleensä omalla telkulla näyttää.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

26.03.2008 klo 14.15

Plom kirjoitti:
Saahan PS3:sen selaimen kautta vaikka mitä ladattua omalle konsolilleen. Tämäkin pätkä on H264 koodauksellaan pleikkariin juurikin sopiva pätkä. Ei muuta kuin imutukseen. Demoja toki voi lisätä Storeenkin, mutta jos niitä ei sieltä saa voi tukeutua nettiin. Itse haen useat pelivideot Gamesydestä HD-muodossa suoraan pleikkariin. Niistä saa hyvän kuvan myös siitä miltä peli yleensä omalla telkulla näyttää.


En tarkoittanut videoiden latailua, vaan ihan ajettavana softana. Kun demoista on kyse, niin mielellään näkisin sellaiset livenä ajossa. Käsittääkseni ps3:ssa on aika rajoitetut mahdollisuudet hyödyntää alustan tehoja itse tehdyillä softilla. Mutta jos tuollaisia Sonyn tai Mikkisoftan tukemia demoja konsoleille alkaa pukata lisää, niin olisi kiva saada nekin ihan oikeasti omalle koneelle pyöriin sitten.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.03.2008 klo 14.50

Huhuissa on, että tämä demo saapuisi vielä ladattavaksi PSN-Storeen.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.03.2008 klo 19.45

Uskomattoman tylsä.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova