Tuorein sisältö

Retroklassikko Commandos tekee paluuta uusille ja vanhoille sotatantereille

12.07.2018 klo 23.00 | Luettu: 4214 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


2000-luvun taitteessa huomiota ja kehuja kerännyt Commandos-sarja on viettänyt aselepoa pettymykseksi osoittautuneen Commandos: Strike Forcen jälkeen. Tulitauko on vertynyt jo 12 vuoden mittaiseksi, mutta niin vain kulttuklassikko on iskemässä selustaan kuin, noh, kommando konsanaan.

Saksalainen Kalypso Media kertoo hankkineensa itselleen kaikki oikeudet sarjan suhteen. Kaupan jälkeen yhtiö omistaa lisenssit niin vanhoihin teoksiin kuin mahdollisiin tuleviinkin osiin. Commandosin ohella kauppaan kuuluivat muun muassa Imperial Glory sekä Praetorians.

Oikeudet olivat aiemmin alkuperäisellä kehittäjällä, Pyro Studiosilla. Yhtiön perustaja Ignacio Pérez antaa ymmärtää, että sarjalle on toivottu jatkoa jopa tekijöiden puolelta.

"Olemme jo pitkään etsineet sopivaa jatkajaa peleillemme ja bräneillemme. Kalypsolla on paljon kokemusta ja ammattitaitoja tunnettujen nimikkeiden uudelleenkäynnistämisistä, joten tiedämme sarjojemme olevan hyvissä käsissä."

Commandos-faneilla onkin aihetta riemuun, sillä Kalypso Median perustaja Simon Hellwig totesi sarjan jatkuvan. Luvassa lienee vanhaa ja uutta.

"Koemme velvollisuudeksemme herättää henkiin ja jatkaa fanien rakastamia pelejä. Tämä tietysti tarkoittaa uusia pelejä uusilla alustoilla, mutta myös olemassa olevien nimikkeiden päivittämistä nykyaikaisille alustoille."

Sarjan debyyttiosa Commandos: Behind Enemy Lines vietti vain muutama viikko takaperin 20-vuotisjuhlaansa. Teos julkaistiin PC:lle Euroopassa kesäkuun 24. päivä 1998.

V2.fi | Markus Mesiä
< Golffarien varusteet... Epic hövelinä - Fort... >

Keskustelut (2 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

13.07.2018 klo 08.43

Ohoh! Luulin sarjaa auttamatta kuolleeksi ja kuopatuksi. Commandos 2 on edelleen yksi lempihiippailuistani. Toivottavasti oppia otetaan siitä eikä sarjan tappaneesta Strike Forcesta, mutta uudistuksetkin olisivat kyllä tervetulleita.
lainaa
Yazu

16.07.2018 klo 00.20

En ole vielä yhtään hyvää peliä nähnyt Kalypso Medialta. Varovaiset odotukset Commandos suhteen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova