Tuorein sisältö

Hiipuvaa tähteä tuetaan sammumiseen asti - WildStarin jäähyväisille ajankohta

29.09.2018 klo 11.00 | Luettu: 717 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Kuten alkukuusta jo uutisoimme, verkkoroolipeli WildStar on laittamassa pillit pussiin. Tuolloin tullut lopettamisilmoitus on nyt saanut myös jatkoa, kun tekijätiimi Carbine Studios on kertonut tähtensä sammumispäivän.

Massiivimoninpelin palvelimet sammutetaan lopullisesti marraskuun 28. päivä. Tekijät ilmoittivat asiasta kaihoisassa jäähyväisviestissään.

"On ollut meidän etuoikeutemme saada jakaa seikkailuja kanssanne viimeisten neljän vuoden ajan. Kuten olette jo kuulleetkin, kaikkien seikkailujen on valitettavasti loputtava joskus. Ei ole ikinä helppoa sanoa hyvästejä jollekin, mikä on tarkoittanut monille niin paljon, mutta WildStarin palvelimet sammuvat marraskuun 28. päivä."

Mikäli teos on jäänyt aiemmin kokeilematta, nyt on hyvä hetki käydä vielä tekemässä testikierros. Tekijät ovat päättäneet lähettää teoksensa pelihistoriaan tyylillä, joten niin ensikertalaiset kuin konkaritkin saavat viimeisille viikoille lisäherkkua. Pelin sisäiset maksut ovat poistettu, joten pelaajat pääsevät käsiksi kaikkeen sisältöön ilman suurta vaivaa tai kustannusta. Niin ikään etenemistä helpottavat myös kaksinkertaista vauhtia jaettavat kokemuspisteet sekä viikottaiset erikoistapahtumat.

V2.fi | Markus Mesiä
< Bowabaumm bwap kvaak... V2.fi:n viikon laite... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova