Tuorein sisältö

Rocket League valjastaa Xbox One X:n tehot ja lykkää omaa palveluaan

18.10.2018 klo 22.00 | Luettu: 633 kertaa | Teksti: Markus Mesiä



Rocket League on pyrkinyt laajentamaan pelaajakantaansa tarjoamalla ristiinpelaamista alustojen välillä. Jo nykyisellään teos on päässyt varsin pitkälle, vaikka aivan kaikki alustat eivät vielä yhteen toimikaan (vieressä oleva kaavio kertoo kaiken). Ratkaisuksi suunniteltu RocketID on paikkaamassa ongelmaa, mutta vasta oletettua myöhemmin.

RocketID:n tarkoitus on olla alustoista irrallaan oleva järjestelmä, jonka kautta eri laitteita käyttävät voivat pistää ryhmiä pystyyn. Nykyisellään ryhmäytyminen kun on onnistunut ainoastaan saman alustan pelaajien kanssa.

Tekijätiimi Psyonixin tuorein blogipäivitys kertoo, että systeemi on tulossa sittenkin vasta ensi vuonna, vaikka tavoitteena on ollut loppuvuosi. Syynä on halu tehdä järjestelmästä mahdollisimman "intuitiivinen, vakaa ja hiottu".

Samainen kirjoitus kertoo, että Xbox One X:n raudasta kaiken irti ottava päivitys saapuu joulukuussa.

V2.fi | Markus Mesiä
< Red Dead Redemption ... Pokémon-mestarit vaa... >

Keskustelut (1 viestiä)

Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

19.10.2018 klo 15.10

Ristiinpelaamisen ylläpito vaatii varsin paljo työtä.

Ja siitä hyötyy todennäköisesti alle prosentti pelaajista. (tai he edes huomaavat mitään)
Joten en ihmettele, että tätä ei juuri kukaan tee, ei mitää järkeä.

Kirjoita kommentti

74968

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova