Tuorein sisältö

Nintendo Direct paljasti kolme uutta Super Smash Bros. Ultimate -hahmoa sekä paljon muuta

01.11.2018 klo 21.00 | Luettu: 2510 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


Tänään pidetyssä Nintendo Direct -lähetyksessä keskityttiin vahvasti ensi kuussa julkaistavaan Super Smash Bros. Ultimateen. 40 minuuttia kellottaneen pätkän aikana saatiin tietää muun muassa uusia hahmoja sekä tulevia lisäsisältöpaketteja.

Keskeisin uusi tieto kohdistui kolmeen uuteen hahmoon. Uusia taistelijoita ovat Street Fighter -sarjan Ken, Pokémonin Sun- ja Moon-osista tuttu Incineroar sekä helmikuussa julkaistava Piranha Plant. Fanien protestoinnista huolimatta Waluigi ei siis ainakaan toistaiseksi ole mukana.

Lisäksi teokseen julkaistaan viisi lisäsisältöhahmoa, joiden mukana saapuu uusia kenttiä sekä tuoretta ääniraitaa. Lisärit julkaistaan pitkin ensi vuotta siten, että viimeinenkin pakettin on julkaistu helmikuuhun 2020 mennessä.

Muita tuoreita paljastuksia ovat edellisen Brawl-osan tarrasysteemin korvaavat Spirits-järjestelmä, joka auttaa soturia tarpeen mukaan. Tarinallisempaa sisältöä haikailevat pääsevät puolestaan kokemaan World of Light -uutuustilan, jonka kartta on täynnä taisteluita.

Koko lähetyksen tarkkoine tietoineen voi katsoa alla olevasta videoupotuksesta. Varsinaisen sisällön kimppuun puolestaan pääsee Digiexpoilla sekä varsinaisena julkaisupäivänä joulukuun 7. päivä. Super Smash Bros. Ultimate ilmestyy vain Switchille.

V2.fi | Markus Mesiä
< Tasapeli-seminaari p... Just Cause 4 rymiste... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova