Tuorein sisältö

Nyt tarkenee! JVG on NHL 19:ssä myös pelihahmoina, räppikaksikon tiimillä kovat vastukset

07.12.2018 klo 12.30 | Luettu: 747 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Aika jännää Suomi-spessua Änäriin: EA SPORTS on mallintanut JVG:n Jaren ja Ville Gallen pelihahmoiksi NHL 19 -peliin - päivitys julkaistiin tänään kello 12.

Lätkäfaneina tunnetut muusikot ovat globaalisti esillä NHL Pro-AM -pelimuodossa, mutta he löytyvät pelistä myös vapaina agentteina, joten heidät voi lisätä omaan joukkueeseen esimerkiksi Franchise-pelimuodossa.

”Tosi siistiä päästä omalla hahmolla peliin mukaan ja ottaa mittaa kavereiden kanssa kaukalossa. Tuntuu uskomattomalta”, kertoo Ville Galle.

”Hahmot ja pelipaidat näyttää niin aidoilta, että tuntuu aika erikoiselta olla tällä tavalla pelin sisällä. Kunnia päästä samaan kaukaloon legendojen ja nykyisten tähtien kanssa”, lisää Jare Brand.

”Jare ja Ville ovat täysin ansaitusti monen urheilusta ja musiikista kiinnostuneen nuoren esikuvia. On hienoa tarjota faneille mahdollisuus pelata heidän kanssaan virtuaalisilla ulkojäillä sekä samalla kertoa JVG:n tarina täysin uudella tavalla – Jaren ja Villen musiikista ja elämästä tuttujen ammattikiekkoilijoiden kautta”, kertoo EA SPORTSin Regional Marketing Manager Jason Nikkinen.

”JVG on poikkeuksellisen suosittu yhtye Suomessa, ja heidän musiikkinsa tunnetaan myös monessa NHL-hallissa. JVG:stä on muodostunut osa kansainvälistä kiekkokulttuuria, minkä takia on erityisen hienoa tuoda Jare ja Ville mukaan NHL 19 -peliin nyt myös pelattavina hahmoina”, kertoo NHL 19 -pelin luova johtaja William Ho.

Pro-AM -pelimuodon JVG-haasteessa pelaaja ottaa paikkansa Jare Brandin ja Ville Gallen keskeltä, virtuaalisen JVG-ketjun sentterinä. Joukkueen maalivahtina toimii yhtyeen DJ Niko Karlsson. Haasteessa pelataan kolme 3vs3-peliä ulkojääympäristössä. Mestaruuden voittaakseen pelaajan täytyy finaalissa kellistää suomalainen All Star -kokoonpano, joka koostuu Aleksander Barkovista, Teemu Selänteestä ja Patrik Laineesta sekä Pekka Rinteestä.

Loppuotteluun päästäkseen Team JVG:n riveissä kiekkoilevan pelaajan täytyy ensin voittaa kaksi ottelua. Haasteen ensimmäisessä pelissä JVG-tiimi kohtaa nelikon, joka muodostuu Jaren ja Villen pitkäaikaisista ystävistä. Vastaan asettuvat Siim Liivikin, Jari Sailion, Mikael Kurjen ja Niko Hovisen pelihahmot. Seuraavaksi otetaan mittaa joukkueesta, jossa ovat Markus ja Mikael Granlund, sekä Teuvo Teräväinen ja Kaapo Kähkönen.





V2.fi | Manu Pärssinen
< Ihan kuin ikkunasta ... Tampereen IDDQD-Peli... >

Keskustelut (1 viestiä)

sjgpsnfkhwokd

08.12.2018 klo 09.18

pidin aina kornina kun joku snoop dogg oli tammosissa peleissa. pidan vielakin

Kirjoita kommentti

54260

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova