Tuorein sisältö

Videoarvostelu: Fisherman on käytännössä Muumipappa Kalassa II, tosin uudella papalla

08.03.2019 klo 09.00 | Luettu: 7802 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Ennen muinoin eDome-sivustolla majaillut selainpeli Muumipappa kalassa on yksi suomalaisen pelihistorian valehtelematta pelatuimmista ja rakastetuimmista peleistä. Redlynx-studio varhaiseen selainpelituotantoon lukeutunut hauska kalastuspeli oli megalomaanisen suosittu ja sen katoaminen netistä sivuston tekniikkauudistusten takia oli lähes maansurun paikka. Moni näet pelasi sitä vuosikausia päivittäin ihan loppuun saakka. Mutta nyt voi pyyhkiä tipan silmästä. Muumipappa on palannut takaisin, tosin muumi putosi kelkasta - mutta ei kalapappa.

Tunnustan, että olen jutskaillut Redlynxin partajeesus-Antin kanssa aiemminkin Muumipapasta. Olemme jopa puntaroineet, että se pitää joskus virittää Suomen pelimuseoon. Ehkä näillä jutuilla on ollut jokin ihan pienenpieni sysäys sille, että Redlynxin jampat päättivät tehdä Muumipapan uusiksi. Ei tosin Muumipappana, lisenssiongelmat nääs.

Mutta kaverit ottivat saman idean ja perustoteutuksen sorvaten siitä nykyaikaisen kalastuspelin nykymobiililaitteille, kosketusnäytöllä hipellettäväksi. Siihen vielä reilu taitoon perustuva fysiikkapohjainen mekaniikka, niin johan syntyi koukuttavan kiva kalastuspeli Fisherman, joka ei edes kettuile lukemattomilla mikromaksuilla tai rasittavilla timereilla.



Saa kanavan tilatakin, se olisi kovin ystävällistä
Lisää Extra Life -videoita

Checkpoint TV esittää: Fisherman - ”Muumipappa kalassa II”

(C) 2019 Mediapalvelut
Yhteistyössä: https://www.v2.fi/

Spiikki & toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku

Alkuperäiset Muumipappa kalassa –videot: Jousari.
https://www.youtube.com/watch?v=ZwWA_CrX9e0
https://www.youtube.com/watch?v=G1EuDjBjkuU

Fisherman

Tekijä / julkaisija: Redlynx / Ketchapp / Ubisoft
Alustat: Android, iOS
http://www.ketchappgames.com/games/



V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Voihan piru! Alkuper... Pleikkari 4:n saa ny... >

Keskustelut (1 viestiä)

JuhaK

11.02.2024 klo 11.41

Eikä sitäkään löydy enää mistään.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova