Tuorein sisältö

PS2 elää, Nintendo kerää yksinoikeuspelit

10.04.2008 klo 19.25 | Luettu: 5416 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Next Generation -sivusto on koonnut listan viimeisen 12 kuukauden aikana myytyjen pelien kärjestä. Kaikkiaan sata peliä sisältävän listan kärjessä on sotapeli Call of Duty 4, jota on myyty kaikkiaan lähes 8,5 miljoonaa kappaletta. Listan häntäpäässä nähdään NHL 08, jonka myynti jäi suhteellisen vaatimattomaksi. EA:n vuotuista jääkiekkopäivitystä myytiin alle puoli miljoonaa kappaletta.

Listaa analysoimalla selviää ainakin se, ettei PlayStation 2 ole suostunut kuolemaan. PS2 on edelleen laajimmalle levinnyt pelikonsoli ja useat monelle alustalle toteutetuista peleistä ovat myyneet eniten juuri vanhalla PlayStationilla. Ilmiö korostuu lisenssi- ja urheilupelien kohdalla.

Listan sadasta pelistä kaikkiaan 34 on yksinoikeuspelejä, jotka on julkaistu ainoastaan yhdelle alustalle. Yksinoikeuspeleistä kaikkiaan 22 on julkaistu Nintendon konsoleille, kun Xbox 360:n yksinoikeuspelejä listalla on vain kolme kappaletta.

Lista on koottu Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan myyntilukujen pohjalta.

Lähde: Next Generation

V2.fi | Matti Lintula
< Internetsensaation s... Gears of War tulilin... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Juhokar

10.04.2008 klo 21.22

7. Pokemon Diamond/Pearl
5M
Pokemonit myyvät vielä. :D
lainaa
Largo

10.04.2008 klo 22.25

Miksi Nintendon yksinoikeuspelin määrän verrokiksi on otettu juuri XO:n vastaavien pelien (vähäinen) määrä? Xbox-vihaamista ja/tai Nintendon puolelle asettumista?
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

10.04.2008 klo 23.17

Haha. Ompa kumma että eivät viitsi heikolla graffalla tehtyjä kapulanheiluttelupelejä(tm) yrittää säätää normi ohjaimelle ja boksille / ps3:lle. Harva boksin/ps3:n omistaja haluaisi varmastikaan täysihintaisia pelejä jotka hyödyntäisi hyvin pienen osan kalliin konsolinsa tehoista. Näyttäisi taas huonolta Nintendon kannalta, jos Wii pelit myytäisiin jossain Livessä muutamalla eurolla kappale.

Ja kun Wii:n raudassa ei riitä puhti taas samaan kuin muilla, niin ei kaikkia boksille ja ps3:lle tulevia väännetä väkisin Wiillekin, vaikka olisi kuinka eniten myyty laite. Mutta nämä tehdään lähes poikkeuksetta sekä ps3:lle ja xboxille, usein vielä pc:llekin.

Eli oikeasti uutinen ei olekaan niin hyvä Wii:n kannalta kuin luulisi. Kun oikeasti kyse on vain faktoista miksi Wii:lle on omat pelit. Eli onkohan yksinoikeuspelit sittenkään niin hyvä asia kuin luulisi... ;)
lainaa
anonyymi

11.04.2008 klo 10.20

Onpahan jokin syy ostaa ainakin Wii, kun PS3:n ja Xbox 360:n väliltä on vaikea valita, kun kummallekkin tulee samat pelit.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova