Tuorein sisältö

Tokiossa teemallista karting-autoilua tarjoava yritys hävisi lopullisesti oikeusjutun Nintendolle

31.05.2019 klo 22.00 | Luettu: 2257 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



Nintendolife uutisoi viime syyskuussa Nintendon ja teemallisia karting-autoretkiä tarjoavan MariCar-yrityksen välisestä oikeustaistelusta. Tuolloin tokiolainen yritys hävisi oikeusjutun ja voitto napsahti Nintendon käsiin.

MariCar ei kuitenkaan tyytynyt kohtaloonsa vaan haki tuomiolle muutosta ja jatkoi toiminnan ylläpitämistä siitäkin huolimatta, että yhtiölle langetettiin noin 89 000 dollarin uhkasakko, jos he jatkavat Nintendo-teeman käyttämistä. Nyt MariCar on kuitenkin lopullisesti hävinnyt jutun ja tuomioistuin on antanut yritykselle langettavan päätöksen tavaramerkkiloukkauksesta.

MariCarin sivusto oli vielä aamulla Nintendolifen mukaan kiinni huoltokatkon takia, mutta tätä uutista kirjoittaessa sivuston nimeksi on muuttunut Street Kart. Sivustolla myös ilmoitetaan, että yhtiö on kiitollinen kaikesta saamastaan tuesta. Street Kart haluaa myös huomauttaa, että he noudattavat Japanin lakia ja yhtiöllä ei ole mitään tekemistä Nintendon Mario Kart -pelin kanssa. Nimimuutokset ovat kuitenkin vielä vaiheessa, sillä esimerkiksi TripAdvisorissa yhtiön nimi on vielä MariCar, kun taas Facebook-sivuston nimi on vaihdettu uuteen.

Lähde: Nintendolife


V2.fi | Miia Lyyra
< Apex Legendsin toine... Uusi ja ehostettu Gh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova