Tuorein sisältö

Microsoftin mukaan Xbox Onen oheislaitteet toimivat myös seuraavalla konsolilla

12.06.2019 klo 22.00 | Luettu: 2003 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Microsoft on vahvistanut, että tuleva konsoli “Project Scarlett” tukee Xbox Onelle julkaistuja oheislaitteita. Sen lisäksi yhtiö ilmoitti aiemmin, että laite saa myös tuhansia taaksepäin yhteensopivia pelejä. Taaksepäin yhteensopivuus on siis taattu ainakin näiden kahden asian suhteen, toki pienellä varauksella.

Microsoft ei nimittäin ole kertonut tarkemmin mitä tuettaviin oheislaitteisiin kuuluu. On odotettavissa, että yhteensopivia laitteita olisivat esimerkiksi viralliset ohjaimet ja kuulokkeet. Kun Eurogamer yritti tiedustella yhtiöltä asiasta lisää, vastaus ei juuri kysymystulvaa helpottanut. Kommentti koostui lähinnä E3-messujenkin yhteydessä annetuista tiedoista. Lisäksi ilmoitettiin, että pelaajan ura eli oletettavasti pelitunnus sekä ansaitut saavutukset ovat siirrettävissä tulevalle konsolille sellaisenaan.

Näiden tietojen lisäksi tulevasta konsolista tiedetään, että sen sisuksista löytyy levyasema.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Miia Lyyra
< R-Type tulee taas - ... Suomesta tulee kummi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova