Tuorein sisältö

Dark Souls -tekijöiden ja George R.R.Martinin yhteistyö on studion isoin projekti koskaan

13.06.2019 klo 13.07 | Luettu: 2735 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Yksi E3-julkistusten isommasta päästä oli hieman ennakkoon vuotanut Elden Ring, jota työstävät Dark Souls -peleistä tuttu Hidetaka Miyazaki sekä Game of Thrones -luoja George R.R. Martin. Xbox Wire haastatteli Miyazakia alkuviikosta.

Haastattelussa selvisi mm., että Elden Ring on avoimen maailman toimintaroolipeli, jossa painotetaan enemmän roolipelipuolta. Toki melee-taisteluakin on mukana. "Dark Souls -sarjaan verrattuna tässä on vielä enempi tapoja kohdata haasteita ja hioa taktiikoita vihollisia vastaan taistellessa", kertoi Miyazaki.

Yhteistyö Martinin kanssa lähti yksinkertaisesti siitä, että Miyazaki on todella kova miehen kirjojen, erityisesti Fevre Dreamin fani. Siitä päästiin kahdenkeskiseen keskusteluun ja lopulta Martin teki ehdotuksen siitä, millaisia elementtejä pelin juonessa ja maailmassa voisi olla. Sen pohjalta peli lähti sitten rakentumaan. Peli tulee olemaan laajuudeltaan pelistudion toistaiseksi suurin projekti.

Ja kyllä, Elden Ringissä tulee olemaan myös haastavia pomotaisteluita.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Suomesta tulee kummi... Oikeusjututkaan eivä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova