Tuorein sisältö

The Last of Us 2 ei sisällä julkaistaessa moninpeliä mutta pelitila tullaan ehkä näkemään myöhemmin jossain muodossa

28.09.2019 klo 14.00 | Luettu: 1987 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Naughty Dog ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että sen odotettu Playstation 4 eksklusiivinen jatko-osa The Last of Us 2 ei alustavista tiedoista poiketen enää sisälläkään moninpelitilaa julkaistaessa, vaan se tulee keskittymään täysin laajaan yksinpelitarinaan.

Naughty Dog päätyi kuitenkin vielä tarkentamaan myöhemmin aiempaa lausumaa. Pelinkehittäjän Twitter-tilillä julkaistussa viestissä pelinkehittäjä kertoo, kuinka pelin ollessa pelistudion kunnianhimoisin projekti tähän mennessä heidän visionsa siitä, millainen moninpelitila voisi olla kasvoi samalla. Tämä visio osoittautui niin suureksi, että sitä olisi ollut mahdotonta sisällyttää The Last of Us 2 -peliin massiivisen yksinpelin lisäksi, joten pelistudio päätti poistaa sen kokonaan.

Naughty Dog kuitenkin lupaa viestin lopussa, että pelaajat tulevat jossain muodossa näkemään pelitiimin vision moninpelistä. Sitä koska ja missä muodossa se tapahtuu, ei pelistudiolla ole harmainta aavistusta mutta ainakaan The Last of Us 2 -pelin julkaisun yhteydessä se ei tule tapahtumaan.



The Last of Us 2 julkaistaan Playstation 4 -konsolille 21. päivä helmikuuta ensi vuonna.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Trooppinen murhapara... Langaton Oculus Ques... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova