Tuorein sisältö

Ensimmäisen Red Dead Redemption -pelin PC-version tekemistä yrittänyt faniprojekti loppuu oikeusjutun vuoksi

30.12.2019 klo 20.00 | Luettu: 4771 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



PC-pelaajat ovat jääneet kokonaan ilman jo vuonna 2010 julkaistua mainiota Red Dead Redemption -peliä sillä pelinkehittäjä Rockstar ei koskaan nähnyt aiheelliseksi kääntää peliä tietokoneille.

Asia ei tule myöskään muuttumaan lähitulevaisuudessa sillä pelinkehittäjän omistaja ja pelejä jakeleva Take-Two Interactive on päättänyt viedä oikeuteen pelin PC-versiota työstäneen faniprojektin ja sen vetäjän Johnathon Wyckoffin.

Wyckoff oli aiemmin syksyllä jo hetkeksi siirtänyt projektin tauolle mutta oli jatkanut sitä marraskuussa. Nyt kuitenkin lakijutun nostamisen jälkeen Wyckoff twiittasi lopettavansa projektin ja että oli juuri aikonut ottaa yhteyttä julkaisijaan mutta ei ollut ehtinyt ennen oikeusjutun nostoa.

Take-Two ilmoitti syyksi oikeusjutun nostamiseen sen, että Wyckoff aikoi levittää luvatta pelinkehittäjän ohjelmistoja ja että yrityksistä huolimatta Wyckoff ei ollut lopettanut projektiaan.

Toistaiseksi PC-pelaajat joutuvat siis tyytymään pelin jatko-osan Red Dead Redemption 2:n pelaamiseen.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Hong Kongin protesti... Suomalaiskehittäjien... >

Keskustelut (3 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

30.12.2019 klo 21.02

Tuskin kukaan on yllättynyt.
lainaa
faoednjt

30.12.2019 klo 21.05 1 tykkää tästä

jos osaa niin tekis oman lankkaripelin
lainaa
Ohikulkija

31.12.2019 klo 14.42 2 tykkää tästä

Itse ainakin ole vähän yllättynyt, sillä tämähän on yksinpeli -modi joka vaatii alkuperäisen pelilevyn toimiakseen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova