Tuorein sisältö

Activision haastaa Redditin oikeuteen saadakseen selville mysteerisen Call of Duty -hakkerin henkilöllisyyden

22.02.2020 klo 11.00 | Luettu: 6577 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime aikoina isommat pelijulkaisijat ovat olleet yhä aggressiivisempia tietovuotajien jahtaamisessa, esimerkiksi syksyllä Epic haastoi entisen pelitestaajansa oikeuteen Fortnite Chapter 2 -sisällön spoilaamisesta.

Tällä kertaa tekijänoikeusuutisiin erikoistunut TorrentFreak-sivusto on saanut käsiinsä oikeuden asiakirjoja, joiden mukaan Activision on nostanut kanteen Reddit-verkkosivustoa vastaan saadakseen selville Call of Dutyn tulevan battle roayle -pelin tai pelitilan kansitaiteen julkaisseen käyttäjän henkilöllisyyden.

TorrentFreak aiheellisesti tosin kommentoi Activisionin jutun olevan mahdollisesti hieman hataralla pohjalla. Dokumenttien mukaan Activision vaatii Reddittiä luovuttamaan kuvat julkaisseen henkilön tiedot vedoten tekijänoikeusrikkomukseen, mutta varsinainen Reddit-ketju jossa viesti oli ei sisältänyt itsessään mitään kuvamateriaalia vaan kuvat olivat vain linkattuna ja varsinaisesti sijaitsivat sivuston ulkopuolisessa kuvapalvelussa.

Tämän lisäksi Reddit voitti viime vuonna hieman vastaavanlaisen oikeusjutun, jossa Jehovan todistajat vaativat entisen jäsenensä tietoja tämän julkaistua sivustolla organisaation sisäisiä asiakirjoja. On siis aivan mahdollista, ettei Activisionin kanne etene oikeuslaitoksessa pidemmälle mutta kenties pelijulkaisijan tarkoituksena onkin lähinnä pelotella mahdollisia tulevia vuotajia.

Virallisesti Activision ei vielä ole julkistanut vuotojen mukaan Call of Duty Warzone -nimellä kulkevaa pelitilaansa tai muutenkaan valottanut sen sisältöä lainkaan, mutta tietenkin uutisoimme asiasta heti kun kuulemme siitä lisätietoa.

V2.fi | Mikko Seppänen
< Alkuperäinen Apex Le... Onko Switch pian pil... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


127


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova