Tuorein sisältö

Microsoft kertoi Xbox Series X -konsolin konepellin alta löytyvän 12 teraflopsia

24.02.2020 klo 20.00 | Luettu: 3270 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Xboxin Phil Spencer kertoo uusimmassa blogikirjoituksessa, mitä ominaisuuksia yhtiön tuleva uusi konsoli Xbox Series X pitää sisällään. Osa tiedoista on jo viime vuoden puolella kerrottuja informaatioita. Uutena Phil kuitenkin kertoo, että konsolin konepellin alla jytisee 12 teraflopsin grafiikkasuoritin. Suorituskyvyn parantumista on tapahtumassa huikeasti, sillä suorituskyky on Xbox One X:ään verrattuna kaksi kertaa tehokkaampi ja kahdeksan kertaa tehokkaampi verrattuna Xbox Oneen.

Lisätietoja tulevasta Xbox Series X -konsolista pääset lukemaan blogipostauksesta. Microsoftin uusi konsoli saapuu markkinoille vuoden 2020 lopussa.

17. päivä CCN huhuili julkisuuteen vuotaneista PlayStation 5:n ja Xbox Series X:n teknisistä tiedoista, joita ei voitu pitää kovinkaan totuutena. Näissä Sonyn uutukainen sisältää huhujen mukaan 12,6 teraflopsia ja XSX 11,8 teraflopsia. Myös Eurogamer uutisoi, että PS5:stä löytyisi noin 10 teraflopsia. Huhupuheita on siis liikkunut suuntaan jos toiseen, mutta Xbox Series X:n kohdalla teraflopsien määrä piti paikkaansa.



V2.fi | Miia Lyyra
< Oi mitä muistoja - T... Sonyn uuden patentin... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

25.02.2020 klo 06.46 1 tykkää tästä

Tällaiset uutiset toimivat viagran lailla, tosin xbox-pojat eivät sellaista douppingia tarvitse.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova