Tuorein sisältö

Seuraava GTA on tekeillä ja se tehdään pienempinä palasina, kerrotaan Rockstarilta

16.04.2020 klo 11.00 | Luettu: 6447 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kotaku on julkaissut jutun siitä, kuinka Rockstar on muuttamassa työtapojaan, jotta tekijöille äärimmäisen raskaasta "loppurutistuksesta" ympäripyöreine työpäivineen päästäisiin eroon.

Jutun loppupuolella mainitaan, että uutta työtapaa, jossa ylitöiltä toivottavasti vältytään, sovelletaan jo seuraavan Grand Theft Auton tekemiseen: se julkaistaan ensin pienempänä kokonaisuutena, jota sitten vähitellen laajennetaan. Kotakukin kuitenkin huomauttaa, että Rockstarille "pienikin" on jo varmasti kohtuullisen kokoinen peli. Tällä menetelmällä pyritään vähentämään tekijöiden stressiä ja julkaisuun johtavaa rutistusta.

Kotakun artikkelin mukaan työntekijät ovat kuitenkin edelleen huolissaan siitä, että kun julkaisupäivä lähenee, vanhat tavat, joista Rockstaria on jo vuosia kritisoitu, palaavat käytäntöön. On silti positiivinen merkki, että pelistudiolla on halua muuttaa näinkin merkittävää julkaisua, jotta työntekijät voisivat paremmin. Kehityksessä ollaan ilmeisesti vasta alkuvaiheessa, joten jäädään odottamaan, kuinka käy.






V2.fi | Manu Pärssinen
< Gamescom vaikuttaa o... Amazonilla listattii... >

Keskustelut (1 viestiä)

tfdniaofv

16.04.2020 klo 13.47 3 tykkää tästä

ei perkele f2p mmo meininki heillakin no tekivat monta hyvaa pelia joita voi pelata uusiksi
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova