Tuorein sisältö

Uusi The Last of Us Part II:n tarinallinen traileri pärähti julki

06.05.2020 klo 22.00 | Luettu: 3995 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



Kesäkuun 19. päivä ilmestyvä The Last of Us Part II on saanut uuden tarinallisen trailerin. Pätkällä nähdään hahmoja, joita Ellie tapaa seikkailunsa aikana. Osa kuvamateriaalista on tuttua, sillä sitä on ollut nähtävillä aiemmin kuvakaappauksien muodossa.



Erikoishuomiota herätti myös videon YouTube-sivu, sillä uutta traileria ei ole mahdollista kommentoida. Lisäksi videota koskevat ylä- ja alapeukut eivät näy julkisesti. Sony ei ole kommentoinut tilannetta, mutta oletettavasti yhtenä syynä voisi olla esimerkiksi The Last of Us Part II:ta koskeneet juonipaljastukset, joiden Sony ei halua leviävän yhtään enempää. Aiemmin huhuttiin, että juonipaljastuksien vuotajana olisi toiminut Naughty Dogin työntekijä, mutta toissapäiväisen tiedon mukaan kyseessä olisikin ollut osa hakkereiden hyökkäystä.

The Last of Us Part II ilmestyy 19. kesäkuuta PlayStation 4:lle.





V2.fi | Miia Lyyra
< Toimintapeli Tom Cla... Amazonin ilmaisräis... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Bub

07.05.2020 klo 04.12

Sensuuri toimiikin aina niin hyvin tälläisissä tapauksissa.
lainaa
Skb

07.05.2020 klo 08.45 3 tykkää tästä

Traileri on kyllä hieno ja jos en tietäisi juonta, niin tuon perusteella olisi day. 1 hankinta.. Juonen taas kun tietää, niin en koske peliin kuin ehkä sitten, kun saan sen 10e alekorista..
lainaa
Arthur

07.05.2020 klo 09.26 1 tykkää tästä

Saa nähdä millainen peli sieltä kaiken tämän hässäkän jälkeen ulos tulee, mutta yksi asia on varma; vanhasta sotaratsusta piiskataan nyt kyllä viimeisetkin mehut irti. Melko velhoilua saada seitsemisen vuotta vanhasta raudasta revittyä irti tuon näköistä materiaalia. Erityisesti kasvojen animointi kiinnitti huomiota.
lainaa
KEKW

07.05.2020 klo 11.16

The left of us 2.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova