Tuorein sisältö

CD Projekt Red -pomo pyysi anteeksi työntekijöiltä vähäteltyään Cyberpunk 2077 -pelin aiheuttamia ylitöitä

30.10.2020 klo 21.10 | Luettu: 3456 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Hartaasti odotetun Cyberpunk 2077 -pelin viivästyttyä jälleen kerran tällä viikolla, joutui pelinkehittäjä CD Projekt Redin toinen toimitusjohtaja Adam Kicinski tiistaina hätäisesti järjestetyssä sijoittajille tarkoitetussa puhelussa selittämään syitä viime hetken viivästyksen taustalla.

Pääasialliseksi syyksi Kicinski paljastaa pelin nykysukupolven konsoleille tarkoitetut versiot, jotka huolimatta siitä, että olivat jo läpäisseet Microsoftin ja Sonyn sertifioinnin vaativat Kicinskin mukaan hieman lisäoptimointia toimiakseen parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Puhelun yhteydessä esille nousi myös aiemmin pelinkehittäjälle negatiivista julkisuutta aiheuttanut loppupään rutistus eli "cruch", joka vaatii pelin parissa työskenteleviltä usein pitkiä ylityöntuntien täytteisiä työpäiviä.

Kicinskin mukaan kuitenkin crunch ei koskaan ollut pelistudiolla, niin paha kuin mitä useat eri raportit antoivat ymmärtää. Studiopomon mukaan tarina oli vain pelimedian esiin nostama ja vaikka jotkut työntekijät ovatkin joutuneet crunchaamaan paljon, niin valtaosa pelin kehitystiimistä ei ole joutunut ylitöihin näiden saatettua oman työnsä loppuun. Kyseessä on Kicinskin mukaan ollut lähinnä laadunvalvonnasta, suunnittelijoista ja ohjelmoijista eikä se ole edes ollut kovin raskasta, vaikka tuleekin nyt pitenemään entisestään pelin julkaisun siirtyessä.

Ilmeisesti pelinkehittäjät olivat kommenteista hieman eri mieltä, sillä tiistaista puhelinpalaveria seuraavana päivänä Kicinski lähetti CD Projekt Redin työntekijöille sähköpostin, jossa pyysi anteeksi esittämiään kommentteja. Bloombergilla työskentelevä pelitoimittaja Jason Schreier oli saanut käsiinsä viestin ja jakoi sen Twitterissä.

Viestissä Kicinski kertoo, ettei olisi halunnut kommentoida crunch-asiaa lainkaan mutta teki sen siitä huolimatta ja tavalla, joka oli alentavaa sekä haitallista. Kicinski jatkaa tajunneensa sanojensa täyden vaikutuksen vasta kun viivästysilmoitusta ja puhelinpalaveria seurannut stressi oli ehtinyt laskemaan. Kicinski lopettaa viestinsä sanomalla ettei voi mitenkään kuitenkaan puolustella aiempia sanomisiaan, jotka olivat vain huonoja ja pyytää vilpittömästi anteeksi.

CD Projekt Red ei ole ikävä kyllä onnistunut täysin pitämään kiinni jo vuoden 2019 toukokuussa työntekijöilleen tekemästä lupauksesta kohdella työntekijöitään kunnioituksella ja vähentää kehitykseen liittyvää crunchausta. Toivottavasti Cyberpunk 2077 -pelin jatkuvien viivästysten ja sen tuoman pelinkehittäjiin kohdistuvan crunchauksen jatkuva esiin nostaminen on saanut ehdottomasti laadukkaista peleistä tunnetun puolalaisstudion arvioimaan uudestaan toimintatapojaan ja yrittämään jatkossa pitää kiinni jo viime vuonna antamasta lupauksestaan.

Lähde: GamesIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Ubisoftilta kerrotaa... Ubisoft listasi mitk... >

Keskustelut (3 viestiä)

Nimpnin

30.10.2020 klo 22.07 4 tykkää tästä

"ehdottomasti laadukkaista peleistä tunnetun" Miten sen nyt ottaa, ensimmäinen Witcher oli aika keskinkertainen. Toinen ja kolmas paransi mutta varsinkin julkaisussa erittäin bugisia. Gwent pelit toimii mutta ne nyt on lähtökohtaisesti hyvin yksinkertaisia tapauksia.
Ja siinä se CV olikin.
lainaa
jördis

31.10.2020 klo 10.30 2 tykkää tästä

kyllä on mennyt jo maku cyberpunk 2077 peliin.varmasti viellä siirtyy ensivuodelle jos silloinkaan tulee.boikottiin menee koko roska.
lainaa
cyberdude

03.11.2020 klo 00.11

Maaliskuussa 2021 on julkaisu. Saa laittaa talteen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova