Tuorein sisältö

Kilpapelaaminen kiinnostaa suomalaista pelikansaa, kertoo kysely

07.12.2020 klo 11.19 | Luettu: 1121 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Jimm's PC-Store järjesti asiakkailleen - jotka tietenkin ovat pelaamisen ja tietotekniikan kohderyhmää - kyselyn, jossa udeltiin pelaamisharrastuksen laajuudesta. Kyselyn vastaajista enemmistö (63 %) pitää itseään melko tavallisena pelaajana ja aloittelijoiksi itsensä mielsi vain 17 % vastaajista, kun taas ammattilaistason pelaajana piti itseään lähes viidennes.

Vastanneista yli 80 prosenttia arvioi pelaavansa vähintään kolme kertaa viikossa ja yli 30-vuotiaista vastaajista peräti 68 prosenttia vastasi pelaavansa useana päivänä viikossa.

Vastaajista selkeä enemmistö (87 %) kertoi katsovansa jonkinlaisia pelivideoita muodossa tai toisessa. Suurin osa pelivideoiden katselusta tapahtuu YouTuben (81 %) tai Twitchin (65 %) kautta. Yli puolet (56 %) vastaajista kertoi seuraavansa erilaisia pelistriimejä. Pelikritiikki tuntui olevan monelle tärkeää (40 %) ja kiinnostus kilpapelaamiseen tuntui olevan isossa roolissa (58 %) pelivideoiden katseluissa. Kyselyyn vastanneista peräti 70 prosenttia kertoikin seuraavansa kilpapelaamista jollain tasolla ja näistä jopa 40 prosenttia kertoi seuranneensa kilpapelaamista vähintään viiden vuoden ajan.

Kyselyyn osallistui yli 1600 vastaajaa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< EA vahvistaa - Drago... Tippu-ukot ovat joul... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova