Tuorein sisältö

Sonyllä on työn alla jopa kymmenen PlayStation-peleihin perustuvaa tv- ja elokuvatuotantoa

29.12.2020 klo 20.15 | Luettu: 866 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sony Picturesin toimitusjohtaja Tony Vinciquerra paljasti CNBC-kanavalle antamassaan haastattelussa, että firmalla on tuotannossa kolme elokuvaa ja seitsemän tv-sarjaa, jotka perustuvat kaikki PlayStation-peleihin.

Tällä hetkellä elokuvastudio on julkaisemassa ensi vuoden kesällä on pitkään tuotannossa olleen Uncharted-elokuvan, joka tulee suoran adaptaation sijaan olemaan esiosa vuonna 2007 alkaneelle pelisarjalle.

Tämän lisäksi Sony Pictures Television ilmoitti aiemmin keväällä työstävänsä yhdessä HBO:n kanssa The Last of Us -peleihin perustuvaa televisiosarjaa. Televisionsarjan tekijöiksi on pestattu pelisarjan luonut Neil Druckmann sekä Chernobyl-sarjasta vastuussa ollut Craig Mazin.

Näiden lisäksi ei ole vielä tiedossa mitä muita peliprojekteja tullaan näkemään valkokankaalla tai televisioruudussa, mutta Sony on perustanut peliadaptaatioille oman tuotantoyhtiön PlayStation Productions, joten ehkä myöhemmin tullaan vielä näkemään vaikkapa Twisted Metal- tai MediEvil-peleihin pohjautuvat elokuvat.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Valve listasi vuoden... Klassikon paluu sai ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova