Tuorein sisältö

Oikeus määräsi ROM-sivuston ylläpitäjän ''tuhoamaan pysyvästi'' aiemmin saatavilla olleet Nintendo-pelit

15.08.2021 klo 14.00 | Luettu: 2805 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Nintendo on ollut yksi kiihkeimmin netin eri ROM-sivustoja vastaan taistelevista yhtiöistä, huolimatta siitä, että monen retroharrastajan mielestä japanilainen pelijätti ei ole tehnyt tarpeeksi tarjotakseen massiivista pelikirjastoaan laillisesti harrastajien saataville.

Nyt kuitenkin pari vuotta kestänyt Nintendon ja RomUniverse-sivustoa pyörittäneen kalifornialaisen Matthew Stormanin välinen oikeustaisto on päässyt lopulliseen, joskin kenties myös hieman mielenkiintoiseen, päätökseen. Sivuston ylläpitäjänä toiminut Storman oli luonnollisesti vastustanut Nintendon korvaus- ja tekijänoikeusvaatimuksia, koskien RomUniversessa ladattavina olleita Nintendon pelejä mutta Storman oli myös päätynyt edustamaan itseään oikeudessa ja oli lopulta tämän vuoden toukokuussa hävinnyt oikeustaiston sekä saanut maksettavakseen 2,1 miljoonan dollarin korvaukset.

Nintendo ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen oikeuden päätökseen, sillä tuomari ei ollut suostunut japanilaisfirman vaatimukseen oikeudenmääräyksestä, joka olisi kieltänyt koko sivuston toiminnan. Pelifirma päätyikin valittamaan tätä koskien, vedoten siihen että Storman oli ilmaissut halunsa jatkaa sivuston toimintaa ilman Nintendon pelejä ja että tämä aiheuttaisi peruuttamatonta vahinkoa firmalle.

Tällä kertaa oikeus suostui Nintendon vaatimukseen ja viime viikolla antamassaan päätöksessä Yhdysvaltain osavaltion tuomioistuimen tuomari Consuelo Marshall kieltää Stormania kopioimasta, levittämästä, myymästä tai edes pelaamasta luvattomia kopioita Nintendon peleistä sekä käyttämästä mitään Nintendon tavaramerkkejä tai logoja.

Tuomari Marshall myös käski Stormania pysyvästi tuhoamaan kaikki luvattomat kappaleet tai kopiot Nintendon peleistä sekä muista mahdollisista Nintendon tuotteista kuten elokuvista, kirjoista ja musiikista. Stormanin täytyy erikseen antaa oikeudelle sakon uhalla lausunto, jossa vannoo toteuttaneensa nämä vaatimukset.

Päätös ei mene yksityiskohtiin siitä miten digitaalisesti tallennetut kopiot peleistä tulee tuhota. Onko oikeus tai Nintendo tyytyväinen, jos esimerkiksi Storman vain pysyvästi tuhoaa tiedostot kiintolevyiltä vai täytyykö miehen ottaa magneetit tai vasara esiin ja fyysisesti tehdä tiedosta lukukelvottomia.

Joka tapauksessa oikeuden päätös tuskin vaikuttaa kyseisen pelien saatavuuteen mitenkään, sillä toisin kuin fyysisten väärennösten tai piraattipelien kohdalla, ei yhden sivuston kopioiden tuhoaminen poista pelejä netistä.

Lähde: TorrentFreak

V2.fi | Mikko Seppänen
< EA uhkaa Battlefield... Xbox-pomo Phil Spenc... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova