Tuorein sisältö

Nintendon seuraavaa konsolia joudutaan vielä odottamaan - pelijätin mukaan Switch on vasta elinikänsä puolivälissä

05.11.2021 klo 21.00 | Luettu: 1169 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Nintendo-fanien ei kannata aivan vielä alkaa varautumaan ennakkotilauksiin Nintendo Switchin seuraajan suhteen, sillä Nintendon johtaja Shuntaro Furukawa kertoo japanilaisen pelifirman näkevän Switchin olevan vasta puolivälissä elinikäänsä.

Furakawa kommentoi asiaa Nintendon viimeisimmän talouskatsauksen yhteydessä järjestetyssä konferenssipuhelussa, josta asiasta raportoi pelialan veteraanianalyytikko Dave Gibson.

Nintendo myöntää jo kehittelevänsä seuraavan sukupolven pelikonsolia ja siitä myös löytyy maininta julkaistuista esittelykalvoista mutta mitään tarkempaa siitä ei kuultu ja Furakawa kommentoikin lähinnä Switchin pystyneen pitämään suosiota yllä muun muassa uudistetun OLED-mallin avulla.

Kiirettä Nintendolla tuskin Switchin seuraajan kanssa on sillä firma ennustaa saavuttavansa vielä tämän vuoden aikana 100 miljoonan myydyn Switch-konsolin rajan (huolimatta lasketuista myyntiennusteista) ja aikookin käyttää jatkossa yli 700 miljoonaa euroa kasvattaakseen sisäistä pelinkehitystä sekä jopa 350 miljoonaa euroa pelien ulkopuoliseen kehitykseen, johon lukeutuvat esimerkiksi elokuvat ja huvipuistot.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Forza Horizon 5 vie ... Tuhansia turkkilaisi... >

Keskustelut (3 viestiä)

Joni

06.11.2021 klo 02.01 3 tykkää tästä

Vasta puolivälissä? Justhan tuo julkaistiin.
lainaa
grandpa_c

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.05.2019

06.11.2021 klo 03.08 4 tykkää tästä

Joni kirjoitti:
Vasta puolivälissä? Justhan tuo julkaistiin.


Switchin julkaisusta tulee ensi vuoden maaliskuussa täyteen jo 5 vuotta ja Nintendo on viimeiset vuosikymmenet pysynyt lähestulkoon 5-6 vuoden välissä konsolijulkaisujen suhteen.
SNES - 1990
N64 - 1996
GC - 2001
Wii - 2006
WiiU - 2012
Switch - 2017
lainaa
fbaobfjdncf

06.11.2021 klo 10.34 5 tykkää tästä

eivat kehtaa edes itse laittaa wiiuta listalle
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova