Tuorein sisältö

SteamDB:n datan mukaan Battlefield 2042:n yhtäaikainen pelaajamäärä kävi ensimmäistä kertaa alle tuhannessa

12.04.2022 klo 11.00 | Luettu: 1805 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Battlefield 2042 on kärsinyt julkaisunsa jälkeen erilaisista ongelmista, ja nyt ongelmana näyttäisi olevan pelaajamäärät. SteamDB:n julkaiseman datan mukaan Battlefield 2042:n pelaajamäärä kävi eilen ensimmäistä kertaa alle tuhannessa. Datan mukaan pohjalukemaksi saatiin 979 yhtäaikaista sotilasta servereillä. Marraskuussa 2021 pelin julkaisun yhteydessä servereillä temmelsi yhtäaikaisesti yli 100 000 pelaajaa.

SteamDB:n antama data ei kuitenkaan kerro täyttä totuutta Battlefield 2042:n pelaajamäärästä, sillä sotimaan pääsee myös EA:n oman alustan kautta, minkä lisäksi lukemasta puuttuu konsolipelaajat.

Tästäkin huolimatta raju pelaajamäärän pudotus kertoo omalta osaltaan pelisarjan uutukaisen karusta kohtalosta. Esimerkiksi vuonna 2018 Battlefield V keräsi SteamDB:n tietojen mukaan helmikuussa 2022 jopa yli 31 000 yhtäaikaista pelaajaa pelin pariin. Näin ollen tilastojen mukaan vanhempi Battlefield nauttii enemmän pelaajien suosiota kuin uudempi tulokas.

Lähde: ResetEra, VGC






V2.fi | Miia Lyyra
< Miljardeja dollareit... Pikapelaaja läpäisi ... >

Keskustelut (2 viestiä)

vgjgfg

12.04.2022 klo 11.20 3 tykkää tästä

Olisivat vaan tehneet sen 2143:sen kun siitä piti aikoinaan kiusoitellakkin bf1943:sessa.
lainaa
Huhhu

12.04.2022 klo 15.54 3 tykkää tästä

Ei se välttämättä ois ollu sen parempi. Pojilta vaan puuttuu taitoa. Väki kai vaihtunu sen verra siellä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova