Tuorein sisältö

Huhujen mukaan myös Sony suunnittelee mainosten lisäämistä ilmaispeleihin

23.04.2022 klo 18.30 | Luettu: 2834 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Microsoftin suunnitelmista kehittää järjestelmä, joka mahdollistaisi mainosten lisäämisen ilmaispeleihin. Uuden Business Insider -sivustolla julkaistun jutun mukaan myös Sonylla on vastaavanlaisia suunnitelmia PlayStation-alustalla julkaistuja pelejä koskien.

Sivuston lähteiden mukaan järjestelmä vastaisi pitkälti Microsoftin vastaavaa, eli sen avulla pelinkehittäjät pystyisivät myymään free-to-play-peleihin pelin sisäisiä mainospaikkoja ulkopuolisille mainostajille. Mainospaikkojen olisi tarkoitus olla luonnollinen osa peliä, joten pelaajat voisivat nähdä mainoksia esimerkiksi pelistadionien digitaalisilla mainostauluilla.

Mainosjärjestelmän pitäisi valmistua tämän vuoden loppuun mennessä ja se on ollut lähteiden mukaan kehitteillä jo 18 kuukauden ajan. Toistaiseksi Sony ei ilmeisesti ole vielä tehnyt päätöstä ottaisiko se itselleen osuuden mainostuloista, sillä järjestelmän päätarkoituksena on kuitenkin Microsoftin tavoin houkutella lisää ilmaispelejä PlayStation-alustalle. Tosin toisin kuin Microsoft, niin Sony ei myöskään ole vielä sulkenut kokonaan pois mahdollisuutta kerätä ja myydä eteenpäin käyttäjistä saatuja tietoja.

Pelaajat voisivat tosin edes hieman hyötyä Sonyn järjestelmässä, sillä lähteen mukaan uusi mainosjärjestelmä myös mahdollistaisi pelaajien palkitsemisen esimerkiksi pelin sisäisillä esineillä mainosten katsomisesta. Toistaiseksi Sony ei ole suostunut kommentoimaan kehitteillä olevaa järjestelmää.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< V2.fi:n laiteuutiset... Pelaajat hermostuiva... >

Keskustelut (6 viestiä)

jörtsy

23.04.2022 klo 19.23 2 tykkää tästä

sitten menee sony boikottiin jos aletaan mainoksia tunkee peleihin.
lainaa
Herpy

24.04.2022 klo 06.17

jörtsy kirjoitti:
sitten menee sony boikottiin jos aletaan mainoksia tunkee peleihin.
No siis ois kyllä niiQ tosi kauheeta jos ILMAISPELEISSÄ näkyy mainoksia. Siis huhhuh...
lainaa
fake

24.04.2022 klo 10.11 1 tykkää tästä

sony boikottiin kun alkaa ahnehtimaan maksimaalisesti.sonylle on raha tärkein viis pelin laadusta.
lainaa
jörtsy

24.04.2022 klo 10.19 4 tykkää tästä

näin se sony huijaa ihmisiä.ekaksi mainokset on ilmais peleissä ja sitten vähän ajan päästä mainokset löytyy kaikista peleistä.tässä ilmainen ennustus mitä tulee taphtumaan.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

24.04.2022 klo 14.17 1 tykkää tästä

Mikromaksutkin tuli ensin ilmaispeleihin.
lainaa
Retrosetä

24.04.2022 klo 22.02

Kunhan mainokset pysyvät niissä ILMAISpeleissä niin ei haittaa. Mutta jos julkaisija tunkee yhdenkään mainoksen _maksamaani_ peliin, niin moisen pelaaminen loppuu sillä sekunnilla. Periaatteella ilmaisesta ei saa valittaa, mutta jos olen maksanut pelistä senttiäkään niin äänestän lompakollani valoa nopeammin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova