Tuorein sisältö

Ubisoftin Skull & Bonesista vuoti video ja tietoja, jotka poistettiin nopeasti - samalla pelin somekanavalla julkaistiin aivan toinen videopätkä

30.04.2022 klo 14.00 | Luettu: 1425 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


VGC:n uutisen mukaan Ubisoftin kehittämästä Skull & Bonesista pääsi vuotamaan ennakkoon kuusi minuuttia kestävä traileri, jossa esiteltiin miten pelaaja pääsee edistymään kauppalaivan kapteenista merirosvoksi. Näyttäisi kuitenkin siltä, että verkkoon vuotaneen videon kopioista suurin osa on saatu poistettua.

Poistamiseen näyttäisi olevan selkeä syy, sillä Skull & Bonesin virallisella Twitter-tilillä julkaistiin myöhemmin eilen ihan virallinen 9 sekuntia kestävä videopätkä. Saatetekstin mukaan pelaajia kehotetaan katsomaan horisonttiin. On oletettavaa, että Ubisoft kertoo pian lisätietoja tulevasta merirosvopelistä.

Skull & Bonesin virallista julkaisupäivää ei ole vielä tiedossa, mutta on Ubisoftin aiemmin antaman tiedon perusteella pelin tulisi saapua markkinoille ennen 31. maaliskuuta 2023. Tuolloin päättyy tilikausi, jonka aikana Ubisoft on luvannut pelin saapuvan.

Alla twiitti, jossa mukana lyhyt 9 sekuntia kestävä video.





V2.fi | Miia Lyyra
< Sony riensi tukkimaa... Toukokuun Games with... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova