Tuorein sisältö

Ubisoft sulkee 15 pelin palvelimet ja osassa peleistä moninpelin lisäksi jopa ostettu DLC lakkaa toimimasta PC-pelaajilla

03.07.2022 klo 11.00 | Luettu: 1541 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft on ilmoittanut sulkevansa syyskuun alussa viidentoista pelin palvelimet ja kyseessä on jo toinen kerta tänä vuonna, kun ranskalainen pelijulkaisija omien sanojensa mukaan "keskittää resursseja palvelemaan pelaajia, jotka pelaavat uudempia tai suositumpia pelejä".

Moninpelimahdollisuuden poistumisen lisäksi pelipalvelinten sulkeutuminen tosin tulee estämään useassa pelissä myös pelin PC-versioiden DLC-lisäsisällön asentamisen tai käyttämisen, myös Ghost Recon Future Soldier -räiskinnän yksinpelikampanja toimii jatkossa ainoastaan offline-tilassa.

Palvelinten sulkeutuminen myös poistaa peleistä pääsyn Ubisoft Connect -palveluun ja esimerkiksi sen tarjoamiin mahdollisiin lisäsisältöihin, kuten karttoihin ja skineihin. Lisäksi pelaajat eivät tietenkään pysty enää ansaitsemaan pelissä suoritettavilla tehtävillä lisäsisällön avaamiseen käytettäviä Units-pisteitä.

Pelijulkaisijan mukaan palvelimet tullaan sulkemaan seuraavilta peleiltä ja alustoilta:
Anno 2070 (PC)
Assassin’s Creed II (PC, PlayStation 3)
Assassin’s Creed 3 (PC, PlayStation 3, Wii U, Xbox 360)
Assassin’s Creed Brotherhood (PC, PlayStation 3, Xbox 360)
Assassin’s Creed Liberation HD (PC)
Assassin’s Creed Revelations (PlayStation 3, Xbox 360)
Driver San Francisco (PC, PlayStation 3, Xbox 360)
Far Cry 3 (PC, PlayStation 3, Xbox 360)
Ghost Recon Future Soldier (PlayStation 3, Xbox 360)
Prince of Persia: The Forgotten Sands (PC)
Rayman Legends (PlayStation 3, Wii U, Xbox 360)
Silent Hunter 5 (PC)
Space Junkies (PC: HTC VIVE, Oculus)
Splinter Cell: Blacklist (PC, PlayStation 3, Xbox 360)
ZombiU (Wii U)

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< V2.fi:n laiteuutiset... Bethesda tarjosi työ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova