Tuorein sisältö

Star Wars Knights of the Old Republicin uusioversio on pahoissa vaikeuksissa - perutaan mahdollisesti kokonaan

27.07.2022 klo 12.06 | Luettu: 1775 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


KOTOR, eli Knights of the Old Republic -klassikko on ollut jo jonkin aikaa uusioversioitavana ja lopputuloksen oli ainakin tarkoitus olla täysin uusiksi rakennettu peli, joka on aluksi yksinoikeus PlayStation 5:lle ja PC:lle. Vaan synkkiä pilviä näkyy universumin laidalla.

Talouslehti Bloombergin lähteet kertovat, että Aspyr Media -pelistudiolla ollaan pulassa. Pelin taiteellinen johtaja ja suunnittelupäällikkö on potkittu pihalle ja projekti on pysäytetty studion etsiessä uusia sopimuksia ja töitä. Virallisesti asiasta ei ole vielä kerrottu.

Aspyrin pomojen kerrotaan kertoneen, että peli ei ollut tässä vaiheessa siinä tilanteessa, kuin sen olisi pitänyt jo olla. Toisen lähteen mukaan pelin demoversioon kulutettiin aivan liikaa rahaa ja resursseja. Aspyr lupaili peliä tälle vuodelle, mutta kehittäjälähteiden mukaan vuosi 2025 olisi näyttänyt todennäköisemmältä.

Aspyr on nykyään Embracer Groupin jättimäisen sateenvarjon alla ja Embracer onkin kertonut, että Saber Interactive osallistuisi KOTOR-projektiin. Nyt spekuloidaan sillä, ottaako Saber projektin kokonaan haltuun vai haudataanko uusio-KOTOR lopullisesti.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Perjantaina julkaist... Jos huhut pitävät pa... >

Keskustelut (4 viestiä)

Petteri

27.07.2022 klo 12.38 4 tykkää tästä

Haudatkaa vaan tämä wokeroska.
lainaa
faarao

27.07.2022 klo 16.40 1 tykkää tästä

haudatkaa vaan tämä wokeroska mutta tehkää lisää sovinistipelejä.kiitos.
lainaa
fake

27.07.2022 klo 16.47 2 tykkää tästä

pitäis olla enemmän arjalaistyylisiä pelejä varmaan enemmän missä olisi valkoinen ja sinisilmäinen henkilö pääosassa..
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

27.07.2022 klo 17.26 1 tykkää tästä

KOTORissahan lesboiltiin jo vuonna 2003.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova