Tuorein sisältö

Netflix pisti pystyyn uuden pelistudion, jota johtaa entinen Overwatch-tuottaja - lisäksi striimausjätti harkitsee pilvipelauspalvelun perustamista

19.10.2022 klo 23.00 | Luettu: 375 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime vuosina yhä enemmän peleihin panostanut Netflix on ilmoittanut jälleen pistäneensä pystyyn uuden pelistudion, tällä kertaa kyseessä on Etelä-Kaliforniassa sijaitseva toistaiseksi nimeämätön pelinkehittäjä, jonka johdossa nähdään Chacko Sonny.

Sonny on työskennellyt aiemmin tuottajana Blizzard Entertainmentillä ensimmäisen Overwatchin parissa sekä Sonyn Santa Monican Studiolla tuotekehityksestä vastaavana johtajana. Pelistudion perustamisesta kertoi Netflixin pelipuolesta vastaava varatoimitusjohtaja Mike Verdu TechCrunchin järjestämässä Disrupt 2022 -konferenssissa.

Verdu myös kommentoi hieman striimausjätin mahdollisia suunnitelmia laajentaa pilvipelaamisen puolelle kertomalla, että piti ensi vuoden tammikuussa sulkeutuvaa Googlen Stadia-palvelua "teknisesti onnistuneena" mutta "palvelulla oli ongelmia toimintamallin kanssa".

Netflix itse ei kuitenkaan Verdun mukaan pyri saamaan tilaajia korvaamaan konsoleitaan omalla tarjonnallaan, vaan pikemminkin tarjoamaan kokonaan toisen toimintamallin ja toiveena on, että pelien pelaamisesta Netflix mobiilisovelluksen kautta tulee luonnollinen tapa nauttia niistä huolimatta siitä, missä sattuu olemaan.

Huolimatta siitä, että Netflixin pelivalikoimasta löytyy tällä hetkellä useita erinomaisia pelejä, kuten Spiritfarer, Into The Breach ja Oxenfree, niin toistaiseksi alle prosentti Netflixin 221 miljoonasta käyttäjästä pelaa tilaukseen sisältyviä mobiilipelejä.

Kuitenkin Netflixillä on selvästi uskoa pelipuolen laajentumiseen, sillä Kaliforniassa sijaitsevan pelistudion lisäksi striimauspalvelu ilmoitti syyskuussa perustavansa myös Suomeen kokonaan uuden pelinkehittäjän.

Nähtäväksi jääkin kuinka hyvin Netflixin laajentuminen pelipuolelle onnistuu ja onnistuuko esimerkiksi jatkossa pelien pelaaminen myös muiden kuin pelkän mobiilisovelluksen kautta.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Gamescom on taas käy... Tämä kaikki kuultiin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova