Tuorein sisältö

Bungien mukaan lukuisat PlayStation 5 -pelaajat pelaavat yhä väärää versiota Destiny 2:sta

05.11.2022 klo 14.00 | Luettu: 1962 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Osa Destiny 2 -pelin PlayStation 5 -pelaajista pelaa pelinkehittäjä Bungien mukaan yhä moninpeliräiskintäpelin vanhaa PlayStation 4 -versiota huolimatta siitä, että ilmainen päivitys paremmin pyörivään ja paremmalta näyttävään PS5-versioon on pian ollut ulkona jo kaksi vuotta.

Kyseessä on pelistudion mukaan myös huomattava osa PS5-pelaajista, sillä Bungie koki aiheelliseksi mainita asiasta erikseen viikottaisen uutiskirjeen yhteydessä.

Syynä vanhan version pelaamisen on todennäköisesti Sonyn viimeisimmän konsolin käyttöliittymä, josta kaikki pelaajat eivät välttämättä erota selvästi kumpi versio pelistä käynnistyy tai on edes asennettu. Osa pelaajista ei myöskään välttämättä ole yksinkertaisesti edes asentanut pelin PS5-versiota mutta onneksi tähän löytyy helpot ohjeet Sonyn verkkosivuilta.

Samassa yhteydessä Bungie myös ilmoitti kuitenkin myös päivittävänsä helmikuussa ilmestyvän Lightfall-laajennuksen myötä pelin PlayStation 4- ja Xbox One -versioiden tekstuureita. Pelistudion mukaan päivityksen pitäisi pienentää tekstuurien muistijalanjälkeä eli parantaa pelin suorituskykyä edellisen sukupolven konsoleilla ja aiheuttaa vain minimaalista hävikkiä kuvanlaadussa.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Cyberpunk-ninjailupe... Ensi viikolla Switch... >

Keskustelut (4 viestiä)

cblskwnnfkalfjs

05.11.2022 klo 14.27

bungie ihan perseesta ei tajuu et osa haluu pelata bioshockin tai dark soulsin monalisaversiota eika mitaan fotorealifadversiota
lainaa
Vitowantstoplauyeah

05.11.2022 klo 14.59 2 tykkää tästä

Haluavat varmaan kerätä pelitunteja kelloon. Ps4 ja 5 näyttää eri tunnit
lainaa
ASDerrer

08.11.2022 klo 20.16

Vitowantstoplauyeah kirjoitti:
Haluavat varmaan kerätä pelitunteja kelloon. Ps4 ja 5 näyttää eri tunnit

Mitä hyötyä pelitunneista on Destinyssa?
Pelitunnit eivät vaikuta pelissä etenemiseen millään tavalla.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova