Tuorein sisältö

Falloutit 1 ja 2 eivät tule ilmestymään uusina versioina

19.06.2024 klo 20.00 | Luettu: 1044 kertaa | Teksti: Anne Kukkura


Bethesdan tuottaja Todd Howard oli MrMattyPlays-YouTube-kanavalla haastateltavana viikonloppuna. Matty kysyi haastattelussa, johtaako Falloutin maailmaan sijoittuvan samannimisen TV-sarjan suosio sarjan vanhempien osien uusioversioiden tekemiseen. Howard vastasi, että Bethesda pitää tärkeämpänä säilyttää alkuperäiset pelit pelattavassa muodossa ja saatavilla sellaisenaan.

Howard kertoi, että tärkeysjärjestystä on mietitty, mutta lopulta pitäydytty kuitenkin siinä, että alkuperäiset pelit latautuvat tietokoneella ja toimivat edelleen hyvin. Hän tuumi myös, että modernisointi voisi viedä vuosina 1997 ja 1998 ilmestyneiltä peleiltä niiden persoonallisuutta ja viehättävyyttä. "Osasyy on se, että mielestäni alkuperäisten Fallout-pelien viehättävyydestä osa syntyy juuri niiden iästä," sanoi Howard. "En koskaan haluaisi liimata päälle jotain ja väittää lopputulosta moderniksi. Niin kauan kuin Falloutit ovat ladattavissa ja ne toimivat, haluaisin ihmisten myös kokevan pelit sillä tavoin."

Haastattelu löytyy kokonaisuudessaan alta.


Lähde: VGC

V2.fi | Anne Kukkura
< Palkkionmetsästäjät ... TimeSplitters mahdol... >

Keskustelut (1 viestiä)

tnwpjfjwbtbenwjrj

19.06.2024 klo 21.27

juuri nain ihan taytta pelaajien aliarviointia et crashit resident evilit ja kaikki tehdaan muka uusiksi moderneil yleisoile jotka ei pysty katseleen perunoita ihan sama kun mona lisasta tehtais remake ku se alkuperqnen on niin vanhanaikanen
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova